Ministeri Tuppurainen: Olen saanut riittävän selvityksen VR:n toimitusjohtajan irtisanomisesta – "Forsén pyysi anteeksi antamaansa virheellistä tietoa"

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) kertoo saaneensa VR:ltä selvityksen yhtiön toimitusjohtajan irtisanomiseen liittyvistä epäselvyyksistä.

– Kävin juuri vakavahenkisen, rakentavan keskustelun VR:n hallituksen puheenjohtajan Kjell Forsénin kanssa VNK:n (Valtioneuvoston kanslian) omistajaohjausosastolla. Keskustelussa Forsén pyysi anteeksi antamaansa virheellistä tietoa toimistusjohtajan irtisanomisesta. Olen saanut riittävän selvityksen asiasta, Tuppurainen kirjoittaa Twitterissä.

Tuppurainen kommentoi MTV Uutisille, että keskustelu käytiin hyvin rakentavassa hengessä ja että se oli tarpeen käydä kasvotusten. 

– Minun osaltani asia on loppuunkäsitelty. VR:n hallitus nauttii omistajan luottamusta.

VR Groupin hallituksen puheenjohtaja Kjell Forsén kertoo MTV Uutisille, että hänen mielestään keskustelu Tuppuraisen kanssa oli rehti ja selkeä. Keskustelussa käytiin läpi prosessi siitä, miksi entisen toimitusjohtajan eli Lauri Sipposen irtisanomisesta tiedotettiin aluksi virheellisesti. Ensimmäisessä tiedotteessa kerrottiin, että toimitusjohtaja olisi itse irtisanoutunut, vaikka hänet irtisanottiin.

– Usein tämän tyyppisissä tilanteissa pehmennetään ilmaisua tiedotteessa ja tässä tapauksessa menin tässä lempeydessä hiukan liian pitkälle ja olen siitä pahoillani. Otan tästä opiksi, Forsén kertoo.

Forsén painottaa, ettei irtisanomisen syy ollut se, että entinen toimitusjohtaja olisi kuunnellut liikaa valtiovallan ohjausta Venäjän tavaraliikenteen katkaisussa. Irtisanomisen syytä ei ainakaan tässä vaiheessa julkisteta, koska niin on sovittu Sipposen kanssa.

Tuppurainen ei ota kantaa VR:n toimitusjohtajan irtisanomiseen. 

– Se on täysin yhtiön hallituksen vastuulla. Yhtiön hallitus kantaa vastuun rekrytoinneista ja virheellisistä valinnoista ja miten asioista viestitään. Tämä ei ollut onnistunut prosessi ja olen omalta osaltani pahoitellut, että näin on päässyt tapahtumaan. Hallituksen puheenjohtaja on tätä pyytänyt anteeksi.

VR Groupin toimitusjohtaja Lauri Sipponen irtisanottiin maanantaina. Aluksi hänen kerrottiin jättäneen tehtävänsä itse.

Juttuun lisätty  klo 15.09 Tuppuraisen kommentit MTV Uutisille. Juttuun lisätty kello 18.42 VR Grupin hallituksen puheenjohtajan Kjell Forsénin kommentti.



Lue myös:

    Uusimmat