Eduskunnan tiistaista ulkomaalaislakikeskustelua ei saatu loppuun ilman välikohtausta. Asiasta uutisoi STT.
Maahanmuuttoministeri Astrid Thors pahoitti mielensä perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinosen lyötyä suomenruotsalaisia siirtokarjalaiskysymyksellä. Hieman aiemmin perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini oli irtisanonut itsensä ja puolueensa irti rasismista.
Oinonen luki salissa pitkän sitaatin Hufvudstadsbladetissa vuonna 1940 julkaistusta kirjoituksesta, jossa - sinänsä häijyin sanoin - torjuttiin karjalaisevakkojen asuttaminen suomenruotsalaisten maille.
Oinonen piti tätä esimerkkinä ajattelusta, jota hän ei koskaan haluaisi nähdä Suomessa.
Ministeri huomautti Oinoselle, ettei vanhojen yksittäisten lausumien johdosta voi demonisoida koko hänen edustamaansa pienryhmää, jos toimii sillä tavalla kuin Soini aiemmin salissa edellytti.
Oinonen lisäsi, että siirtokarjalaisia oli vaikea asuttaa rannikkoseuduille, ja silloin "eräät väestöryhmät osoittivat rasistisia piirteitä". Se oli liikaa Thorsille.
– Minun isäni seudulla on hyvin monta hautaa, joissa on selkeästi karjalankielinen nimi, ja yhtä kaikki siellä on otettu vastaan karjalaisia, ministeri vuodatti kyynelsilmin.
Hekin ovat tunnettuja itkupillejä
(MTV3)