Miksi Suomessa on kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita, mutta Virossa vain murto-osa?

Viron on määrä vastaanottaa ensi viikolla ensimmäiset seitsemän pakolaista EU:n pakolaiskiintiöiden kautta. Suomi otti viime vuonna vastaan 1050 kiintiöpakolaisia. 

Turvapaikkaa Virosta haki viime vuonna 230, kun Suomesta turvapaikkaa haki yli 32 000 henkilöä viime vuonna. 

MTV Uutisten kirjeenvaihtajan mukaan yksi syy suureen eroon on se, että Viro ei maana houkuttele tulijoita.

Ensimmäisten EU:n pakolaiskiintiöiden kautta otettujen pakolaisten on määrä saapua Viroon ensi viikolla. MTV Uutisten Viron kirjeenvaihtaja Petri Sarasteen mukaan nämäkin hakijat Viro hyväksyi pakon edessä.

– Täällä (Virossa) on hyvin kielteinen suhtautuminen kautta linjan pakolaisiin, Saraste sanoo.

Hänen mukaansa Viro on myös hyvin epäluuloinen kaikkia tulijoita kohtaan, poikkeuksena ehkä suomalaiset ja muut pohjoiseurooppalaiset.

– Pakolaisia ei tänne suuri enemmistö halua.

Viron raja-asemilla olevien turvapaikanhakijoiden määrä on hyvin pieni, vaikka hakijoiden määrä on kasvanut vuosi vuodelta.

– Viime vuonna hakemuksia oli 230, kun edellisvuonna niitä oli 147.

Yhtenä syynä vähäisteen turvapaikanhakijoiden määrään on se, että arabiankielisillä pakolaisille suunnatuilla sivustoilla todetaan, että Viroon ei kannata mennä. Maan sosiaaliturva on Sarasteen mukaan vielä alikehittynyt. Lisäksi Viro on pieni maa, jossa vieraskielisiä koulupaikkoja tai moskeijoita ei juuri löydy, toisin kuin esimerkiksi Suomesta.

Sarasteen mukaan Viro on myös enemmän kauttakulkumaa, jonka kautta tulijat jatkavat matkaansa muihin maihin, kuten Saksaan ja Ranskaan. Myös viesti Viron tiukasta linjasta on mennyt hyvin läpi, joka osaltaan rajoittaa maahan pyrkijöitä.

– Turvapaikanhakijat tietävät myös, että Suomeen pyrkiminen on tehty entistä vaikeammaksi. Esimerkiksi laivoilla on tarkistuksia ja lisätarkistuksistakin on sovittu ministeritasolla.

Ulkoministeriö levittää Suomi-tietoutta turvapaikanhakijoille 5:20

Jutun alkua ja otsikkoa muutettu klo 14.41 muun muassa Suomen kiintiöpakolaisten määrän osalta. 

Lue myös:

    Uusimmat