Miksi presidentti Trump yhtäkkiä päätti keskeyttää WHO:n rahoituksen? MTV:n kirjeenvaihtaja Mari Karppinen: "Hänellä on tarve löytää syntipukki"

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on päättänyt pysäyttää rahoituksen Maailman terveysjärjestö WHO:lle – kirjeenvaihtaja Mari Karppinen kertoo, kuinka Yhdysvalloissa ollaan suhtauduttu asiaan 2:46

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti yllättäen, että Maailman terveysjärjestön rahoitus keskeytetään. MTV:n kirjeenvaihtaja Mari Karppinen arvioi, että päätöksellään kovan kritiikin kohteena ollut presidentti koittaa löytää syntipukin Yhdysvaltojen synkälle koronakriisille. 

Rahoitus on keskeytetty ainakin siksi aikaa, kun Yhdysvallat toteuttaa selvityksen WHO:n toiminnasta. Trump on syyttänyt Maailman terveysjärjestöä koronaviruksen peittelystä ja kriisin huonosta hoitamisesta.

MTV:n kirjeenvaihtaja Mari Karppinen kertoo MTV:n Kymmenen uutisissa, että Trumpin hallinnon yllätyskäänne on saanut runsasta kritiikkiä, vaikka joitain presidenttiä tukevia kannanottoja on kuultu republikaanien leiristä.

– Erityisen voimakasta kritiikkiä tulee terveydenalan asiantuntijoilta. Lisäksi WHO:n toiseksi suurin tukija, miljardööri Bill Gates on ilmaissut kritiikkinsä Trumpin päätökselle. Yhdysvaltojen päätöstä pidetään askeleena vaaralliseen suuntaan.

Yhdysvallat on viime vuosina rahoittanut järjestön toimintaa 400 miljoonan dollarin summalla. 

Kenen vika?

Karppinen analysoi, että Trumpin yllätyskäänteen taustalla on tarve löytää syntipukki maan synkkään koronatilanteeseen. 

– Hän on kokeillut jo syyttää kuvernöörejä ja entistä presidenttiä Barack Obamaa. Hän viivytteli ja lykkäsi testausten aloittamista ja julisti hätätilan maahan vasta maaliskuun puolessa välissä, vaikka WHO varoitti terveysuhan vaaroista jo tammikuun lopussa.

Yhdysvalloissa on tällä hetkellä yli 600 000 todettua koronavirustapausta. Liki 30 000 henkilöä on maassa jo tiedettävästi kuollut viruksen aiheuttamaan tautiin. 

Lue myös:

    Uusimmat