Perjantaina alkava 68. Päijänteen ympäriajo kilpaillaan vaikeissa olosuhteissa. Etelä-Suomen luminen talvi ja viime aikojen lämpimät säät tekevät moottoripyörien endurokisasta nopeus- ja selviytymiskamppailun.
Kuluvan vuoden kisa ajetaan historian ensimmäisen "Päitsin" tapaan, eli Päijänteen itäpuolta Jyväskylään ja lännen kautta takaisin Helsinkiin. Uutta viime vuosiin nähden on myös startti- ja maalipaikka, joka on siirtynyt Vantaan Lavangon Moottorikeskukseen, Helsinki-Vantaan lentoaseman länsipuolelle. Kolmipäiväinen Ympäriajo on pituudeltaan 911 kilometriä. Reitillä on 21 erikoiskoetta, joilla on yhteismittaa 182 kilometriä.
Kilpailuun on ilmoittautunut 148 kuljettajaa. Joukossa on kaksi naista ja viisi ruotsalaiskuljettajaa. Ympäriajo kerää kisareitille kaikki Suomen parhaat amatöörikuljettajat, sen sijaan enduron MM-sarjan ammattilaiset eivät työkiireiltään ehdi mukaan.
Kilpailun ennakkosuosikki on 26-vuotias Mikko Tontti, joka on voittanut kauden kaksi ensimmäistä enduron SM-osakilpailua vakuuttavasti.
- Päitsi on erilainen ja ennen kaikkea pitkä ja raskas kilpailu. Olen sijoittunut Päitsillä aiemmin toiseksi sekä kolmanneksi, nyt puuttuva ykkössija näyttää mahdolliselta. Talven kilpailut ovat sujuneet loistavasti, lahtelainen sanoo.
Lauantai testaa kestävyyden
Päijänteen ympäriajo alkaa perjantaina Lavangon motocrossradan ympäristössä yleisöprologilla. Illan kuudesta erikoiskokeesta neljä ajetaan pimeässä ja yöpyminen tapahtuu Heinolassa.
Lauantai on kisan raskain päivä, jolloin edetään Heinolasta Jyväskylään ja Jämsän kautta Lahteen. Erikoiskokeita kertyy kymmenen (80 km). Pisin erikoiskoe (20 km) ajetaan Auttoisissa vaihtelevassa maastossa.
Kilpailun voittajaa odotetaan maaliin sunnuntaina Lavankoon heti puolenpäivän aikaan. Sunnuntaina ajetaan viisi erikoiskoetta, yhteismitaltaan 48 kilometriä.
(MTV3-STT)