Mikael Forssellin ulkonäkö muuttui koronapandemian aikana – julkaisi hauskan kuvan uudesta tyylistään

Entinen jalkapalloilija Mikael Forssell julkaisi Instagramissa suloisen perhepotretin, mikä paljasti miehen uuden tyylin.

Jalkapallotähti Mikael Forssell ja bloggaajaMetti Forssellovat olleet naimisissa vuodesta 2014 asti. Kahden lapsen vanhemmat julkaisivat Instagram-tileillään ennen vappua suloisia perhepotretteja. Näyttävissä kuvissa poseeraavat myös perheen pienimmät.

Jalkapallotähden hiukset ja viikset ovat kasvaneet pandemian aikana huomattavasti. Kuvassa miehen tukka sojottaa kohti taivasta.

– Vihaajat sanovat, että eristyksellä on minuun vaikutus, Mikael Forssell kirjoittaa otoksen yhteydessä.

Tähtiparin Instagram-seuraajat eivät voineet olla huomaamatta ex-jalkapallotähden muuttunutta ulkonäköä.

– Näytät, kun olisit saanut sähköiskun, henkilö vitsailee.

– Muu perhe on niin upea, ettei kukaan edes huomaa tuota sinun lookkia, seuraaja kirjoittaa.  

– Miklun fleda aika vallaton, Instagramissa vitsaillaan.

Perhe on muuttamassa pian uuteen kotiin aivan Helsingin ydinkeskustaan.

Metti kertoi aiemmin blogissaan Mikaelin olleen jo 20 vuotta asuntosijoittajana ja hän seuraa tarkasti Helsingin asuntomarkkinoita. Perheen nykyinen koti myytiin viikossa, vaikka sillä oli hintaa liki 3,7 miljoonaa euroa.

Lue myös:

    Uusimmat