Mika Waltari löi ikkunat auki Eurooppaan

Akateemikko, kirjailija Mika Waltari kotonaan Tunturikadulla vuonna 1962.

Kirjailija Mika Waltarista ilmestyy keskiviikkona ensimmäinen kattava elämäkerta, 100 vuotta syntymän jälkeen. Unio Mystica -teoksen tekijä, filosofian tohtori Panu Rajala, on muun muassa saanut käyttöönsä ennen julkaisemattomia yksityiskirjeitä, jotka paljastavat Waltarin voimakkaan maanis-depressiivisyyden ja suorastaan yliluonnollisen eläytymiskyvyn.

Mika Waltari oli käsittämättömän tuottelias kirjailija, joka julkaisi yli sata teosta. Elokuvakäsikirjoituksiakin yli kolmekymmentä. Pääteosten ja välitöiden tasoerot olivat suuret ja esimerkiksi aikanaan Suomen suosituin elokuva, Kulkurin valssi, syntyi elokuvatuottaja T.J. Särkän törmättyä Waltariin yöjunassa ja pyydettyä mukavaan sävelmään vetävää juonta.

Tuhlailevan monipuolinen kirjailija

-Hän kokeili kaikkia lajeja, eikä halveksinut mitään, ei edes sarjakuvaa. Hänhän jo Armas J. Pullan kanssa teki tällaisia raisuja seikkailuromaaneja kapteeni Leo Rainion salanimellä 30-luvun alussa. Hän kokeili pakinoita, lehtinovelleja, viihdenovelleja, joulukertomuksia, komedioita ja keppoisia elokuvakäsikirjoituksia. Häneltä syntyivät kaikki tilaustyöt, Rajala ylistää.

-Salapoliisiromaani oli vielä 30-luvun lopussa hyvinkin hyljeksitty Suomessa, ja Pohjoismaissakin. Kun Waltari voitti näillä Komisario Palmu -dekkareilla pohjoismaisen kilpailun, ja kirjoitti vielä toisen, hän olisi oikeastaan halunnut vielä jatkaa, mutta kustannusyhtiö katsoi, että se ei ole oikein sopivaa harrastelua vakaviin päämääriin pyrkivälle kirjailijalle. Silloin, toisin kuin nyt, dekkari ei ollut oikein kunniallinen laji, Rajala kertoo.

-Hän sai paljon moitetta tästä viihteen tuottamisesta ja viihdekirjailijan leima ja varjo iskostui häneen kyllä loppuiäksi, ja vieläkin se vähän leijuu Waltarin ympärillä. Kyllä meillä on paljon niitä tahoja, jotka eivät oikein hyvällä katsoneet hänen liiallista ahkeruuttaan, hänen liiallista menestymistään, hänen liiallista helppouttaan ja tätä tuhlailevaa monipuolisuuttaan, sanoo Rajala.

Aivot jäivät ylikierroksille

-Vaikka hän opetteli tällaisen nöyrän roolin, kyllä hän tiesi oman arvonsa ja tiesi, että hän Suomen oloissa oli ylivoimainen kirjailija, Panu Rajala arvioi.

Waltari uskoi isänsä tapaan kuolevansa nuorena ja piti työtahdin kiivaana. Suurten töiden jälkeen aivot jäivät jauhamaan, eikä kirjailija pystynyt viikkoihin nukkumaan kuin minuuttien pätkissä. Lepo tuli lopulta vain insuliinilla tai morfiinilla sairaalassa.

-Hän suistui kyllä tyhjiöön. Hänen piti pestä pannu puhtaaksi. Hän syöksyi usein rajuihinkin ryyppykiertueisiin ja ja turvautui myös sairaalahoitoon päästäkseen taas uudelleen työn alkuun. Irtautuminen oli hänelle tuskallista. Se oli kyllä aika voimakasta ja ehkä vielä jyrkempää vuoristorataa kuin itse osasin odottaakaan ennen elämäkerran kirjoittamista. Hän nousi kirjoittaessaan luovaan hurmioon ja ekstaasiinkin, mutta suistui työn valmistuttua syvään kuiluun ja siihen uskoon tai epäuskoon, ettei koskaan enää pysty kirjoittamaan.

Passi tallelokerossa

Suuruudenhulluuden puuskissaan Waltari saattoi lähetellä rohkaisevia sähkeitä paaville tai Amerikan presidentille. Passiaan Waltari säilytti tallelokerossa, koska muuten hän saattoi humalapäissään lähteä Pariisiin melkein pyjamassa.

Vaikka avioliitto rempseän Marjatta Waltarin kanssa oli onnellinen, Waltari tarvitsi rakastumisen tunnetta inspiroituakseen kirjoittamaan.

-Kohteet merkitsivät niin kauan kuin ne tarjosivat hänelle tätä tulista pilveä, jonka keskellä hän kirjoitti ja sen jälkeen hän saattoi lempeästi hyvästellä nämä.

Sinuhe syntyi unenomaisessa tilassa

Waltari uskoi suojelusenkeliin, näki enneunia ja piti itsekin eläytymiskykyään yliluonnollisena. Maailmalla tunnetuin suomalaisromaani, Sinuhe egyptiläinen, syntyi kolmessajapuolessa kuukaudessa juuri eläytymällä.

-Unenomaisen nopea, ihmeenomaisen nopea toteutus, mutta takana oli 20:n vuoden aiheen harrastus, keräily, perehtyminen, tutkiminen ja seikkaperäinen syventyminen muinaiseen Egyptiin, muistuttaa Rajala.

-Sinuhe egyptiläinen nousi vuonna 1949 Yhdysvaltain bestseller-listan kärkeen. Köyhänä, hitaana aikana sodan jälkeen, jolloin mikään tällainen kulttuurin vientiprojekti tai minkäälaiset vientiponnistelut, ei minkäänlainen tiedotuskeskus ollut hänen tukenaan, ei edes apurahoja. Hän yksinäisenä kirjailijana murtautui maailmalle hämmästyttävällä tavalla. Tietysti hänen maineensa kasvoi myös Euroopassa. Siinäkin on jotain ainutlaatuista, että tuntemattomasta pienestä maasta, tuntematon kirjailija, nousee äkilliseen kuuluisuuteen isossa Amerikan maassa. Hänen agenttinsa, joka hänet sinne keksi ja joka vihdoin ja viimein sai Sinuhen käännetyksi englanniksi, myönsi, että hän ei ollut koskaan pitkän agentin uransa aikana kohdannut tällaista ilmiötä. Tuikituntemattomuudesta nousee meteorin lailla kirjailija, joka valtaa heidän kovat kirjamarkkinansa, Rajala kertoo.

-Tämmösiä jälleensyntymisen ideoita ja teorioita on aina hänen ympärilleen elätelty ja Waltari mietti kyllä itsekin ajan sisäkkäistä, pallomaista rakennetta. Hän jossain vaiheessa tuntui kallistuvan siihen ajatukseen, että ihminen voi todella elää kaukaisenkin historian hetken uudestaan nykyajassa. Mutta hän etsi myös rationaaleja selityksiä ja kyllä tämä hänen valtava eläytymiskykynsä taitaa kuitenkin olla todenmukaisempi selitys siihen, että hän eli, todella eli, historian aikakausia ja eli näitten historiallisten romaaniensa henkilöiden elämää usein varmaan voimakkaammin, syvemmin ja aidommin kuin arkielämää Töölön kaduilla.

Waltari poltti viimeisen romaaninsa

Mika Waltari kirjoitti vielä loppuvuosinaan Maltan ritarikunnasta kertovaa laaja romaania, mutta ei koskaan ollut siihen aivan tyytyväinen.

-Hän jatkoi sinnikkäästi viimeisen työnsä yrittämistä. Itsekritiikki kasvoi samaan tapaan kuin Jean Sibeliuksella, tästä Maltan ritarikunnasta tuli hänen Kahdeksas sinfoniansa, jonka hän poltti pariin kertaan. Myöhemminhän Dan Brown kirjoitti samasta aiheesta kansainvälisen bestsellerin, naurahtaa Rajala

Suvaitsevainen kosmopoliitti

Elämäkerturin mukaan Waltarin merkitys Suomen kansalle oli valtava.

-Hän avasi todella ikkunoita ja ovia Eurooppaan ja maailmaan. Hän, jos kuka, toteutti Tulenkantajien suuret unelmat ja haaveet. Hän löi ne ikkunat auki, mutta myöskin kiipesi itse ikkunoista, todella avarimmille maille. Hän näytti suomalaisille aivan uusia todellisuuksia, uusia maailmoja ja värikylläisiä freskoja hän maalasi. Hän niin kuin ravitsi meidän mielikuvitustamme, Suomen kansaa, sinä aikana, kun elämä oli hyvin ahdasta ja rajoittunutta. Ja hän myöskin tähdensi aina inhimillisyyden ja suvaitsevaisuuden merkitystä, joka nyt taas on niin ahtaalla, näinä aikoina. Kyllä Waltarilta olisi edelleenkin paljonkin oppimista. Hän näytti suomalaisille aivan uusia todellisuuksia, uusia maailmoja ja värikylläisiä freskoja hän maalasi. Hän ravitsi meidän mielikuvitustamme, Suomen kansaa, sinä aikana, kun elämä oli hyvin ahdasta ja hyvin rajoittunutta, arvioi Panu Rajala.

Tutustu Mika Waltarin juhlavuoden tapahtumiin.