Mainos

Mikä tekee kodista viihtyisän?

Habitare-messut syyskuun puolivälissä esittelivät toinen toistaan upeampia huonekaluja, sisustusratkaisuja ja -ideoita. Ryhmämme kiinnostuksenkohteet vaihtelivat elämäntilanteen mukaan. Joku hypisteli kankaita ja verhoja, toinen mietti remontoitavan keittiön ratkaisuja. Itse katselin kaihoisasti vaaleasävyisiä mattoja, mutta sieluni silmin näin kuraisten tassunjälkien kulkevan maton poikki. Vaalea matto, koira ja loska-aika - ei paras mahdollinen yhdistelmä omalla siivoustiheydelläni.

Kodin ympäristöllä ja sijainnilla on merkitystä viihtyvyyden kannalta. Joku meistä nauttii hiljaisuudesta, joku toinen taas kaipaa raitiovaunun ääntä, kolmannelle punainen tupa ja perunamaa ovat unelmien täyttymys. Myös eri elämänvaiheissa tarvittavien palvelujen saatavuus ja läheisyys vaikuttavat asuinpaikan viihtyvyyteen.

Koti elää ja muuttuu vuodesta toiseen siellä asuvien ihmisten mukana ja se kertoo myös millaisia ihmisiä siellä asuu ja mitä he harrastavat. Jokaisella meistä on omat yksilölliset elintapamme, joten elämisen jäljet saavat - ja ehkä niiden pitääkin - näkyä. Lukemista harrastavalla siellä täällä lojuvat kirjat ikään kuin kuuluvat asiaan. Kuraiset tassunjäljet ja sohvaan tarttuneet karvat ovat vastaavasti koiraperheen elämää.

Omat (ja perheen) tarpeet kannattaa asettaa etusijalle sisustusta mietittäessä, sillä persoonallisuus luo osaltaan lämpöä ja viihtyisyyttä. Pintamateriaalivalinnoissa eräs tärkeimmistä kriteereistä on puhtaanapidon helppous. Tämä korostuu erityisesti lapsiperheissä. Joskus käytännöllisyys painottuu esteettisyyden kustannuksella. Tosiasia on, että kestävät ja helppohoitoiset materiaalit saadaan pienemmällä vaivalla pysymään hyvännäköisenä kauemmin. Valintoja tehdessä kannattaa huomioida huonekalujen muunneltavuus, kestävyys, kenties ajattomuus ja tarkoituksenmukaisuus juuri omaan kotiin sekä puhdistettavuus- ja hoidettavuusominaisuudet.

Kodin viihtyisyys syntyy siis monista asioista. Siisteyskäsityksemme ovat erilaisia, ja jokaisessa kotitaloudessa valitaan itselle parhaiten sopiva siisteystaso. Eteisen kenkä-, takki- ja urheiluvälinekaaosta katsellessa huomaa, kuinka epäjärjestys luo ja lisää ahtauden tuntua. Jokaiselle tavaralle kannattaisi miettiä oma säilytyspaikka ja ainakin yrittää palauttaa tavara käytön jälkeen omalle paikalleen. Tarpeettomiksi havaituista tavaroista kannattaa hankkiutua eroon vaikka kierrättämällä.

Asunnon hoitoon käytettävää aikaa on vähemmän - tai asunnon hoitoon halutaan käyttää aikaa entistä vähemmän. Harkituilla ja onnistuneilla materiaalivalinnoilla sisustuksessa ja huonekaluissa voidaan vähentää siivoukseen kuluvaa aikaa ja työmäärää. Puhdas, raikas ja järjestyksessä oleva koti lisää omalta osaltaan asumisviihtyisyyttä.

Sari Muukkonen

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.