Mikä saisi työnantajan palkkaamaan vammaisen?

Suomessa on noin 70 000 työkykyistä ihmistä, joiden työpanos ei kelpaa työnantajalle: vain 60 prosentilla vammaisista on työpaikka.

Työterveyslaitoksen ja Kelan tänään julkaiseman tutkimuksen mukaan vammaiset ja pitkäaikaissairaat voisivat kuitenkin työskennellä normaalisti tavallisilla työpaikoilla, jos heidän tarpeisiinsa suhtauduttaisiin nykyistä joustavammin.

Dosentti Nina Nevala Työterveyslaitokselta uskoo, että useampi vammainen pystyisi käymään töissä, jos hänellä olisi mahdollisuus tehdä töitä esimerkiksi osa-aikaisesti. Helpottavat työaikaratkaisut voisivat olla myös pienempiä.

– Jos vaikkapa näkö- tai liikuntavammaisella on hankaluuksia kulkea työmatkaa, työaika kannattaa järjestää niin, että hänen ei tarvitse liikkua pahimmissa liikenneruuhkissa.

Pyörätuolissa kaupan kassalla

Vammaisten työllistymiseen vaikuttavat myös asenteet.

– Meillä ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota työyhteisöjen monimuotoisuuteen. Mitä vähemmän meillä on eri tavalla vammaisia ihmisiä työelämässä, sitä enemmän se vaikuttaa yleisiin asenteisiin. Toisaalta tutkimuskin todistaa, että mitä enemmän ihmiset ovat sairaiden tai vammaisten ihmisten kanssa tekemisissä, sitä myönteisemmät asenteet heillä ovat, Nevala kertoo.

Vammaiset ovat Suomessa harvemmin töissä kuin muualla Euroopassa. Nevalan mielestä vammaisten työllistämisen mallimaa on puolestaan Norja.

– Esimerkiksi Oslon keskustassa voidaan nähdä pyörätuolin käyttäjiä kaupan myyjinä, mikä on meillä vielä varsin erikoista.

Maksaako vammaisen palkkaaminen enemmän?

Monet työnantajat pelkäävät, että erikoisvälineistö tarvitsevan vammaisen palkkaaminen tulee vammattoman työntekijän työllistämistä kalliimmaksi. Nevalan mukaan näin ei kuitenkaan ole.

– Esimerkiksi Kela korvaa vaikkapa näkövammaisen tietokoneen käyttöön liittyviä apuvälineitä, ja kunnalta saa korvauksia vammaispalvelulain nojalla työmatkaliikkumisen ratkaisuja. Työ- ja elinkeinotoimisto antaa puolestaan työolosuhteiden järjestelytukea. Korvausjärjestelmä on siis olemassa mutta se on hyvin sirpaleiden, ja se vaikeuttaa asian hallintaa.

Vammainen on kekseliäs työntekijä

Vammaiset ja pitkäaikaissairaat työntekijät ovat tutkimuksen mukaan innostuneempia työstään kuin suomalaiset palkansaajat keskimäärin.

Nevala arvioi, että vammaisen palkkaaminen voi olla muutenkin yllättävänkin kannattavaa.

– Vammainen on tottunut siihen, että joka nurkan takana on este. Hän siis ratkoo erilaisia ongelmia koko elämänsä ja voi siksi olla hyvin kekseliäs ja tuottava. Toki kaikki ihmiset palkataan töihin ammattitaidon perusteella, mutta vamman ja työn rajapinnastakin voi syntyä uusia innovaatioita, joita ei ole aiemmin hyödynnetty.

Lue myös:

    Uusimmat