Mikä auto tarjoaa parasta vastinetta suomalaisten rahoille? Vuoden auto -finalistit ovat selvillä

Mikä näistä on Vuoden auto Suomessa 2019 -voittaja? 3:00
Nämä autot kisasivat Suomen parhaan auton tittelistä viime vuonna.

Vuoden Auto Suomessa 2020 -arvonimi on Auto- ja liikennetoimittajat ry:n tunnustus erinomaista vastinetta rahalle tarjoavalle autouutuudelle. Tittelin voittaja julkistetaan Auto- ja liikennegaalassa torstaina 5. joulukuuta Helsingin Messukeskuksessa.

Auto- ja liikennetoimittajien Vuoden Auto Suomessa 2020 -valinta huipentuu toisella kierroksella, johon selvisi seitsemän autouutuutta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun finaalikierroksella nähdään enemmän kuin kuusi autoa.

Seitsemän finaaliin päässeen auton joukon taustalla on kilpailun sääntö, jonka mukaan äänten mennessä tasan, on mukaan otettava kaikki kuudennelle sijalle yltäneet automallit.

Valintojen ensimmäinen äänestyskierros alkoi 6. marraskuuta Nummelan lentokentältä, jossa suomalaisilla autotoimittajilla oli mahdollisuus tutustua perusteellisesti kaikkiin ehdolla olleisiin 35 autouutuuteen. Koeajojen jälkeen jokainen toimittaja sai valita jatkoon kuusi autoa.

Kun äänet laskettiin yhteen, jatkoon selvisivät aakkosjärjestyksessä Audi E-tron, Mazda 3, Peugeot 208, Renault Clio, Skoda Kamiq, Skoda Scala ja Toyota Corolla.

Kilpailu osoittautui lopulta hyvin tasaväkiseksi, sillä 35 auton joukosta kokonaan ilman ääniä jäi vain kolme uutuusmallia.

Laidasta laitaan

Luonteeltaan nyt valitut seitsemän finalistia ovat osin hyvinkin eri tyyppisiä – mukana on esimerkiksi varsin monenlaisia käyttövoimavaihtoehtoja aina täyssähköstä bensiiniin, maakaasuun ja dieseliin, minkä ohella korimallejakin löytyy käytännöllisistä 5-ovisista luukkuperistä aina muodikkaisiin katumaastureihin, perinteisiin porrasperiin sekä suomalaisten rakastamiin farmareihin saakka.

Uutuusarvon ohella Vuoden Auto Suomessa 2020 -arvonimen tärkeimpinä valintaperusteina ovat auton rahalle tarjoama vastine sekä erilaiset muut ominaisuudet kuten ajettavuus, mukavuus, tilat, tekninen edistyksellisyys sekä ympäristöystävällisyys. Merkitystä on myös muotoilulla sekä suomalaisia ostajia kiinnostavilla varusteilla ja autojen ostajalle tarjoamilla mallivaihtoehdoilla.

Toinen, ratkaiseva äänestys käynnistyy perjantaina 15. marraskuuta. Finaalikierroksella jokaisella toimittajalla on käytettävissään 15 ääntä, jotka hän voi jakaa haluamallaan tavalla. Yksi kuudesta ehdokkaasta on kuitenkin nostettava omassa pistejaossa voittajaksi, mutta kaikille ehdokkaana oleville autoille ei tarvitse antaa pisteitä.

Eniten ääniä saanut automalli palkitaan himoitulla Vuoden Auto Suomessa 2020 -tittelillä. Voittaja julkistetaan 5. joulukuuta Helsingin Messukeskuksessa järjestettävässä Auto- ja liikennegaalassa.

Gaalan kohokohdat MTV3-kanavalla

Auto- ja liikennegaalan huippuhetket ovat nähtävissä MTV3-kanavalla lähetettävässä koosteessa lauantaina 7. joulukuuta kello 15.05 alkaen, ja vielä uusintana seuraavana päivänä.

Gaalan juontavat kilpa-autoilija Emma Kimiläinen ja Huomenta Suomesta tuttu Nina Rahkola.

Lue myös:

    Uusimmat