Esa Miettinen kohtasi paralympialaisten ensimmäisessä pöytätennisottelussaan hollantilaisen Tonnie Heijnenin. Tasainen ottelu päättyi Miettisen voittoon tuloksella 3-0. Ensimmäisen erän suomalainen voitti 19-17 ja toisen erän 11-8. Kolmas erä päättyi lukuihin 8-11.
Miettisen lohkossa on kolme pelaajaa, joista yksi menee seuraavalle kierrokselle. Yhteensä lohkoja on 10 yhdistelmäluokassa 9-10. Hollantilainen hävisi eilen USA:n Tahl Leibovitzille erin 3-0. Miettinen kohtaa Leibovitzin tiistaina.
- Vähän hermostunut peli, mutta loistava tulos, Miettinen kertoi.
Judoka Peltoniemi hävisi
Judossa Rauno Peltoniemi hävisi ensimmäisen ottelunsa alle 73-kiloisten sarjassa. Peltoniemi hävisi iranilaiselle Mousa Pourabbasille ipponilla.
Pyörätuolitenniksessä Taneli Tenhunen jatkaa toiselle kierrokselle. Tenhunen kukisti ensimmäisen kierroksen ottelussa Turkin Kemal Okurin erin 2-0.
Toisella kierroksella Tenhunen kohtaa seitsemänneksi sijoitetun Ruotsin Stefan Olssonin. Tenhunen pääsi paralympialaisiin villillä kortilla.
Maalipallossa Suomen miesten joukkue sai ensimmäisessä ottelussaan kylmää kyytiä Liettualta. Liettua pyöritti suomalaisista 15-5-voiton. Tiistaina Suomea vastaan asettuu Tanska.
Jacobssonille jo 14:s kulta
Ruotsalainen ampuja Jonas Jacobsson, 43, avasi maansa kultamitalitilin maanantaina. Jacobsson on mitalirohmu, sillä kulta oli hänelle paralympialaisissa jo 14:s. Hän oli mukana jo vuonna 1980 ja voitti jo silloin kultaa. Neljä vuotta sitten Ateenassa Jacobsson voitti neljä kultaa.
Jacobsson avasi mitalitilin ilmakiväärikisassa. Hän ampui jo karsinnassa ME:n 596 ja ylitti finaalissa 700 pisteen rajan (700,5/ME). Jacobsson oli kilpailussa ylivoimainen, sillä toiseksi tullut hävisi 6,8 pistettä.
(MTV3-STT)