Miespainijoiden MM-kisat päätökseen

Kuva: Zurab Kutsikidze/EPA.
Kuva: Zurab Kutsikidze/EPA.
Julkaistu 19.09.2007 11:32(Päivitetty 19.09.2007 21:52)

"Selälleen menee alle minuutin", oli yhden toimittajan veikkaus Bakun MM-painien raskaan sarjan ottelusta Matti Hämäläisen ja Ukrainan selvästi kookkaamman Aleksandr Tshernetskin välillä.

Väärin meni veikkaus, sillä nokialainen paini kuin vanha konkari ja pisti ukrainalaisen todella tiukille. Hämäläinen hävisi ottelun 0-2, mutta kunniakkain jaksoluvuin 1-2, 1-2.

- Se oli tosi pienestä kiinni, ettei Matti olisi voittanut toista jaksoa. Ukrainalaisen jalka oli sentin päässä viivasta, kun Matti taas työntötilanteessa saman verran yli. Erittäin positiivinen esitys häneltä, päävalmentaja Mikael Lindgren näki.

Hämäläinen jäi odottelemaan mahdollista keräilypaikkaa, mutta sellaista ei tullut, kun Unkarin moninkertainen arvokisojen mitalivoittaja Mihaly Deak-Bardos voitti ukrainalaisen.

Hämäläisestä, 27, voi hyvin kehittyä uusi edustuspainija Juha Ahokkaan tontille. Ahokas on ilmoittanut lopettavansa uransa 40-vuotiaana Nurmon Jymyn syyskisoissa kahden vuoden kuluttua.

Hämäläinen on töissä Nokian Renkaissa raskaiden renkaiden puolella.

- Työn ulkopuolella lähes kaikki aika menee painimiseen, Hämäläinen kertoi.

Hämäläisen tappio päätti miespainijoiden kisat Kaspianmeren rannalla. Kisojen parhaaksi suoritukseksi jäi Jarkko Ala-Huikun 60-kiloisissa saavuttama viides tila. Ala-Huikun sijoitus toi Suomelle sarjaan olympiapaikan.

Kisojen ainoa suomalainen naispainija Sarianne Savola painii vielä perjantaina 48-kiloisissa.

Painin MM-kilpailut, kreikkalais-roomalainen paini, loppusijoitukset (sarjojen kahdeksalle parhaalle maalle olympiapaikka Pekingiin), Baku:

55 kg:
1) Hamid Soryan Reihanpour Iran, 2) Eun-chol Park E-Korea, 3) Nazir Mankijev Venäjä ja Kristijan Fris Serbia, 5) Ildar Hafizov Uzbekistan ja Lindsey Durlacher USA, 7) Virgil Munteanu Romania, 8) Anders Nublom Tanska,...26) Ville Käki Suomi.

60 kg:
1) David Bedinadze Georgia, 2) Makoto Sasamoto Japani, 3) Ji-hyun Jung Korea ja Eusebiu Diaconu Romania, 5) Juri Dubinin V-Venäjä ja Jarkko Ala-Huikku Suomi, 7) Nurbakit Tengisbajev Kazakstan, 8) Islam Beka Albijev Venäjä.

66 kg:
1) Farid Mansurov Azerbaidzhan, 2) Steeve Guenot Ranska, 3) Nikolai Gergov Bulgaria ja Justin Lester USA, 5) Arman Adikian Armenia ja Tamas Lörincz Unkari, 7) Alekandr Hvoshtsh Ukraina, 8) Darhan Baiahmetov Kazaksthan,...41) Juha Hiltunen Suomi.

74 kg:
1) Javor Dimitrov Janakijev Bulgaria, 2) Mark Madsen Tanska, 3) Valdemaras Venckaitis Liettua ja Christofhe Guenot Ranska, 5) Roman Melioshin Kazaksthan ja Julian Kwit Puola, 7) Peter Bacsi Unkari, 8) Konstantin Schneider Saksa,...15) Marko Yli-Hannuksela Suomi.

84 kg:
1) Aleksei Mishin Venäjä, 2) Brad Vering USA, 3) Saman Tahmasebi Iran ja Badri Hasaija Georgia, 5) Jung-Sub Kim E-Korea ja Ara Abrahamian Ruotsi, 7) Nazmi Avluca Turkki, 8) Zoltan Fodor Unkari,...24) Kim-Jussi Nurmela Suomi.

96 kg:
1) Ramaz Nozadze Georgia, 2) Mindaugas Ezerskis Liettua, 3) Ghasem Rezaei Iran ja Marek Svec Tshekki, 5) Kenzo Kato Japani ja Daigoro Timonchini Italia, 7) Elis Guri Albania, 8) Serkan Ozden Turkki,...10) Rami Hietaniemi Suomi.

120 kg:
1) Mijail Lopez Kuuba, 2) Khasan Barojev Venäjä, 3) Dremiel Byers USA, Juri Patrikjev Armenia, 5) Yannick Szczepaniak Ranska, Mihalty Deak-Bardos Unkari, 7) Ioseb Chugoshvili Bulgaria, 8) David Saldadze Uzbekistan, ...26) Matti Hämäläinen Suomi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

Päävalmentaja pettyi painijoiden MM-otteisiin