Mies ja kitara - erottamattomat

Jani soitteli mielellään kitaraa.
Julkaistu 04.01.2007 20:57

Jani Savonen saapui Tampereelle kitara kainalossaan. Idolsiin nuorukainen läksi kavereiden kannustamana. Aluksi hän lähti mukaan huumorimielellä, mutta esiintymisen läheneminen toi mukanaan myös vakavuutta.

- Lupasin vahingossa, että lähden Idolsiin ja kaverit ilmoittivat mut. Täällä mä nyt sitten oon vähän vähemmän vitsillä. Mitä paremmin sijoitun, sen hauskempaa, Jani totesi.

Jani soittaa mielellään kitaraa ja se on matkassa mukana melkein kaikkialla.

- Olen soittanut kolme vuotta kitaraa ja rumpuja silloin tällöin, se on ollut aina vähän sellainen juttu. Se vaan on ja pysyy, nuorukainen pohti.

Miehenalku ei ollut aivan varma haluaako hän todella tulla kuuluisaksi, mutta hauskuutta ja kokemusta hän janosi yllin kyllin. Musiikki on todella tärkeä asia elämässä.

- Mä oikeasti nautin siitä, että saan soittaa ihmisille, Jani pohti.

Jani on säveltänyt jonkin verran omaa musiikkia. Seitsemän viimeisintä kappaletta oli syntynyt viimeisen puolen vuoden aikana.

- Onhan niitä aika vaikea keksiä, mutta välillä tulee vaan sellainen päivä, että keksinpä biisin.

Janilla soitti kitaransa kanssa sävelmiä ilmoille pitkin päivää. Odottelu tuntui pitkältä, mutta sen onneksi jaksoi odottaa. Hänen mukaan Idols tuntui tosi mukavalta ja jännältä tapahtumalta, jossa tapaa paljon uusia ihmisiä.

- Mä bongasin itselleni jo kaksi uutta ystävää pelkästään junamatkan aikana, mies vakuutteli ja jatkoi:

- Ollut ihan mahtava kokemus, toivottavasti se vielä jatkuukin tästä eteenpäin.