Mick Taylor: Rolling Stones oli parhaimmillaan 1973

MTV3 tavoitti Taylorin puhelimitse hänen kotoaan Englannista. Edellisen kerran hän vieraili Suomessa 2006, Wentus Blues Bandin Family Meeting –elokuvan kuvauksissa. Dokumenttielokuva keskittyy suomalaisen Wentus Blues Bandin juhlakonserttiin. Mick Taylorin lisäksi elokuvassa esiintyivät mm. Lazy Lester, Louisiana Red, Eddie Kirkland ja Kim Wilson.

- Valitettavasti suurin osa mustista legendaarisista bluesartisteista on jo kuollut. Heidän paikalleen tulijoita on valitettavan vähän. Eric Bibb ja Robert Cray jatkavat samaa perinnettä. Mutta elämään kuuluu, että ihmiset vanhenevat ja kuolevat. Suomessa tapaamistani bluesmuusikoista Eddie Kirklandilla oli erittäin pitkä ja kiinnostava elämäntarina. Louisiana Red oli yksi omista suosikeistani ja hänen kanssaan oli hienoa soittaa. Hän oli hyvä slide-kitaristi. Toivottavasti törmään Wentuksen kavereihin Suomeen palatessani.

Mick Taylor on viime kuukausina lisännyt keikkailua oman bändinsä kanssa ja uusi studiolevy on suunnitteilla.

- Olemme keikkailleet oman bändini kanssa viime aikoina Englannissa, Irlannissa ja Espanjassa. Toukokuussa tein 12 keikan putken New Yorkissa, Les Paulin vakiopaikassa, The Iridium -klubilla. Se oli fantastinen rupeama. Rumpalinani soitti legendaarinen Bernard ”Pretty” Purdie. Hän soitti aikoinaan mm. Aretha Franklinin levyillä ja monilla Atlantic Recordsin hiteillä. Hän on yhä hyvässä soittokunnossa, vaikka hänen täytyy olla vanha mies. Basistina oli Wilbur Bascomb, joka myöskin oli aikoinaan Aretha Franklinin bändissä. Sekä Purdie että Bascomb olivat bändissäni jo 80-luvulla, kun asuin New Yorkissa. Pianossa Iridium-klubilla oli Max Middleton. Jokainen 12 illasta oli loppuunmyyty. Soitimme erittäin hyvin ja olen keikkoihin kovin tyytyväinen.

- New Yorkin jälkeen olen esiintynyt lähinnä festivaaleilla. Seuraava kiertueeni on Ben Waters Bandin kanssa ja käynnistyy reilun viikon kuluttua Suomesta.

Ronnie Wood & Friends

Kesäkuun lopussa Mick Taylor nähtiin Lontoossa, legendaarisessa Hammersmith Apollossa. Kokoonpanon nimi oli Ronnie Wood & Friends ja lavalla soitti kolmaskin entinen Rollari, basisti Bill Wyman.

- Se oli tribuuttimme Chess Recordsin mustalle musiikille. Soittajia oli lavalla illan aikana varmasti ainakin 15. Saksofonisteja, huuliharpisteja, kaksi kosketinsoittajaa, kaksi rumpalia, Bill Wyman, Ronnie Wood ja minä. Valitettavasti en päässyt osallistumaan suurimpaan osaan harjoituksista. Pala selkärankaani oli poissa paikoiltaan, enkä päässyt treenaamaan paljoakaan. Mutta yleisö näytti nauttivan konsertista.

- Idea tribuutista Chessille oli hyvä. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että soittajia oli liikaa. Meitä oli liikaa lavalla samaan aikaan. Mutta yleisö tykkäsi ja ilta oli hyvä Ronnielle. Hän kokosi porukan ja lauloi ja soitti itse upeasti koko illan.

Ben Waters on tuttu työskentelystään Rolling Stones –rumpali Charlie Wattsin kanssa. Miesten kokoonpano ABC & D Of Boogie Woogie vieraili Suomessa keväällä 2011. Ben Watersin levyllä Boogie 4 Stu soittavat Wattsin lisäksi Rollarit Jagger, Richards, Wood ja Wyman.

- Ben Waters kutsui minut soittamaan Boogie 4 Stu –levynsä julkaisukeikalle. Sen jälkeen esiinnyin hänen kanssaan Belgiassa. Koska yhteistyömme toimi, soitimme viisi keikkaa Saksassa. Nekin menivät hyvin, joten päätimme että kun se molempien aikatauluihin sopii, soitamme yhdessä. Tuleva syyskiertueemme Suomessa, Saksassa ja Itävallassa tarkoittaa ensimmäisiä yhteisiä keikkojamme sitten helmikuun.

- Ben Waters tunnetaan boogie woogie -pianistina, mutta hän on paljon muutakin. Se tyyli on toki hänen erikoisuutensa, mutta koko hänen bändinsä on hyvä ja monipuolinen. He myös kirjoittavat biisejä, jotka eivät ole pelkkää boogie woogie –tyyliä.

Omilla keikoillaan Mick Taylor on viime vuosina soittanut sekä perinteistä bluesia että Rolling Stones –biisejä. Kumpi tyyli sitten on nykyään mieluisampi?

- En halua päättää asioita liian tarkkaan etukäteen. Materiaali vaihtelee keikasta toiseen. Benin kanssa olen tavallaan hänen erikoisvieraansa. Hän soittaa 1,5 tuntia, josta minä olen yleensä lavalla noin 45 minuuttia. Mutta tämä vaihtelee ja viimeksi Saksassa nautin soitosta niin paljon, että pysyin lavalla koko illan.

- Benin kanssa työskentely poikkeaa omista keikoistani, joilla joudun laulamaan, soittamaan ja viihdyttämään yleisön päähuomion kohteena puolitoista tuntia. Kun olen Benin vieraana, se on vapaampaa ja rennompaa.

Vieraileva tähti

70-luvulla Mick Taylor harrasti vastaavanlaista vierailukeikkailua Rolling Stonesin lämppärinä kiertäneen Billy Prestonin bändissä. Ja 80-luvulla hän keikkaili Bob Dylanin taustalla.

- Olet näköjään yksi harvoista ihmisistä, jotka muistavat Billy Prestonin kanssa tekemäni live-levyn (Live – European Tour). Se syntyi hauskanpitona. Hän oli Stones-kiertueen avaajana ja pyysi minua soittamaan kanssaan. Niinpä soitin useina iltoina ensin keikan Billy Prestonin kanssa ja sen jälkeen Rolling Stonesin kitaristina. Billy Preston ja Ben Waters edustavat eri tyylejä, mutta perusidea on täysin sama.

Wentus Blues Bandin elokuvan kohokohtiin kuuluu Mick Taylorin tulkinta Bob Dylanin kappaleesta Blind Willie McTell. Kun Dylan sävelsi biisin, Taylor oli studiossa paikalla.

- Hän sävelsi sen pianolla, kun äänitimme Infidels-levyä 1983. Dylan ei kuitenkaan laittanut kappaletta levylle. Se ilmestyi myöhemmin Bootleg Series –levyillä. Siitä on olemassa sekä pianolla että 12-kielisellä kitaralla soitettu versio. Bändin kanssa Dylan ei sitä levyttänyt. Se on kiva kappale, jota voi esittää monenlaisena sovituksena. Levon Helm ja The Band tekivät siitä myös oman versionsa. Myös Levon Helm on jo menehtynyt.

- Blind Willie McTell on pitkään ollut suosikkini. Soitan sitä aina omilla keikoillani. En ole vielä esittänyt sitä Ben Watersin kanssa, mutta nyt kun otit sen puheeksi, aion treeneissä ehdottaa että soitamme sen Suomessa ja tulevalla kiertueella.

Bob Dylanin kitaristina

Millaista oli työskennellä Bob Dylanin kanssa studiossa ja lavalla?

- Se oli aina hauskaa ja spontaania. Bob Dylan lähestyy musiikkiaan kuin blueslaulajat. Hän keksii sanoja ja melodiaa laulaessaan ja muuttaa lauluja jatkuvasti. Hän tekee oman juttunsa ja muut muusikot seuraavat. Hän ei tee juttuja samalla tavalla joka ilta. Hänellä on satoja lauluja joista valita. Hänen kanssaan ei koskaan ollut tylsää. Hän onnistuu pitämään asiat kiinnostavina itselleen ja kanssaan soittaville. Häntä on kuunneltava tarkkaan, jotta tietää mihin ollaan menossa. Hän vaihtelee kappaleita ja jopa kappaleiden sävellajeja. Se kuuluu Dylanin aikalaisten tyyliin. Enpä keksi montakaan vanhan tyylin rock- tai bluesmuusikkoa, joka soittaisi joka ilta samat biisit ja samalla tavalla.

Tarkoitat John Lee Hooker –koulukuntaa?

- Nimenomaan! Hän on paras esimerkki. Hänen kanssaan oli erittäin vaikea soittaa. Hän edustaa Mississippin deltan bluestyyliä, jossa hän oli tottunut soittamaan yksin, bändistä välittämättä. Tyyli oli eksentrinen ja hänen säestämisensä haastava homma. Canned Heat onnistui siinä melko hyvin.

Mick Taylor tapasi legendaarisen amerikkalaisbändin, Canned Heatin jo 1960-luvulla, John Mayallin kitaristina soittaessaan.

- Soitimme samoissa paikoissa. Canned Heat oli 60-luvulla hieno bändi. En tuntenut heitä hyvin, mutta John Mayall tunsi Bob Hiten (Canned Heatin laulaja) hyvin. He olivat tutustuneet Los Angelesissa. En koskaan ehtinyt kunnolla jammailla Canned Heatin kanssa, vaikka soitimme samoissa klubeissa. Bob Hiten blueslevykokoelma oli valtava. Samoin oli John Mayallin levykokoelma, joten ilmeisesti levynkeräily yhdisti heidät.

- Bob Hite ja Canned Heat olivat ensimmäinen amerikkalainen bluesbändi, jonka tapasin vuonna 1967 tai -68, kun menin Amerikkaan John Mayall´s Bluesbreakersin kitaristina. Samaan aikaan tapasin myös Frank Zappan ja päädyin asumaan hänen talossaan. John Mayall oli Zappan hyvä ystävä, vaikka heidän musiikkityylinsä olivat täysin erilaiset. Ne olivat upeita aikoja.

Rolling Stonesin paras keikka

2010 Mick Taylor soitti kitaraa Rolling Stonesin Exile On Main St. –klassikkolevyn juhlaversiolle.

- Soitin uudet kitaraäänitykset 1970-luvulla käyttämättä jääneeseen kappaleeseen Plundered My Soul. Biisi oli jäänyt alun perin kesken. Siitä puuttui laulu ja soolokitara. Bill Wymanin basso, Charlie Wattsin rummut ja Keith Richardsin kitara äänitettiin 70-luvun alussa. Minun soolokitarani ja Mick Jaggerin laulu lisättiin 40 vuotta myöhemin! Jagger kirjoitti oman lauluosuutensa vasta 2010. Nämä jälkiäänityksemme tulivat osaksi Exilen juhlapainosta. Samaan aikaan levystä tehtiin myös dokumenttielokuva Stones In Exile, joka on tullut monen maan tv:stä ja jonka voi ostaa DVD:nä.

Rolling Stones on alkanut julkaista rakastetuimpia bootleg-levyjään, nettisivuiltaan maksua vastaan ladattavina. Näiden helmi on The Brussels Affair, keikkatallenne vuodelta 1973.

- Se on upea live-äänitys! Fantastinen live-albumi! Se on ollut pitkään fanien rakastama laiton bootleg, jonka saa nyt virallisesti. Olen kuunnellut sitä viime aikoina. Se ei ole pelkästään Rolling Stonesin paras live-levy. Sillä on myös minun paras esitykseni Stonesin kitaristina. Soittoni on poikkeuksellisen hyvää, eikä parempaa dokumenttia noista ajoista ole. Kun kuulin sen pitkästä aikaa, en ollut uskoa kuinka hyvältä kuulostamme. Monet ihmiset pitävät siitä ennen kaikkea kitaransoittoni vuoksi. Vaikka koko bändi on kyllä yhtä hyvä. Varmasti tuolla kiertueella oli muitakin hyviä keikkoja. Brysselissä kuitenkin tallentui ilta, jolloin kaikki oli täydellistä. Kitarasoundini on poikkeuksellisen hyvä. En ole soittanut samalla tavalla koskaan sen jälkeen. Siitäkään syystä, että aikani Stonesissa loppui pian. Bändistä erottuani en ole soittanut samoja biisejä, samalla soundilla tai tyylillä enää koskaan.

- Jokaisen Stones-fanin täytyy kuulla The Brussels Affair. Se on yksi kaikkien aikojen parhaista live-albumeista, miltään rockbändiltä. Ainoa toinen live-levy minun ajaltani Stonesissa oli Get Yer Ya-Ya´s Out! Se oli varhaiselta 1969-kiertueelta, jolloin soittomme ei vielä ollut parhaimmillaan.

Keith Richards on epäillyt Brysselin äänitteen salaisuudeksi sitä, ettei bändi tiennyt tulevansa äänitetyksi.

- En muista tiesimmekö äänityksestä vai emme. Ehkä emme. En kuitenkaan muista meidän erityisesti jännittäneen, silloinkaan kun tiesimme olevamme radiolähetyksessä tai äänitettävänä. Enemmänkin uskon, että se vain sattui olemaan erityisen hyvä keikka, joka onneksi äänitettiin. Rolling Stones kuulosti tuolloin paremmalta kuin koskaan.

- Virallisesti sitä ei voitu julkaista 70-luvulla, koska bändi oli lakiongelmissa entisen managerinsa Allen Kleinin kanssa. Stones-fanit ovat puhuneet keikasta vuosia ja sen maine on kasvanut ajan myötä. En edes kunnolla muista kuka sen äänitti ja mitä varten. Radiolle ilmeisesti. Joka tapauksessa se on hyvin äänitetty, eikä kuulosta kännykällä äänitetyltä, kuten monet nykyajan live-äänitykset!

Kuuntele Taylorin tulkintana Blind Willie McTell, Rock Around The Blogissa.