Michael Schumacherin perheen suuri suru – Gina-Maria kertoo Gunners Enterprisen kuolemasta

F1-legenda Michael Schumacherin perhettä on kohdannut suuri suru. Schumacherien rakastettu hevonen Gunners Enterprise on kuollut 18-vuotiaana.

Moniin ratsastuskisoihin osallistuneen hevosen kuolemasta kertoo Michael Schumacherin tytär Gina-Maria Schumacher.

– Minun täytyi eilen hyvästellä yksi parhaista ystävistäni, yksi elämäni suurisydämisimmistä ja upeimmista hevosista, Gina-Maria Schumacher kirjoitti Instagramissa sunnuntaina sydänsuruistaan perään kertoen.

Julkaisu sisälsi useita kuvia sekä Gina-Mariasta että Michaelista hevosen kanssa ja otoksia hevosesta yksin.

– Kiitos kaikista hienoista hetkistä, jotka annoit perheelleni & kaikista maileista, jotka kuljimme yhdessä. Lepää rauhassa, "Digger" Gunners Enterprise, jätit meidät liian aikaisin! Juokse vapaana siellä ylhäällä.

20 miljoonaa voittanut hevonen

Gina-Maria voitti Gunners Enterprisen selässä muun muassa kaksi lännenratsastuksen nuorten Euroopan mestaruutta. Palkintorahaa hevonen keräsi saksalaislehti Bildin mukaan peräti 20 miljoonaa euroa. Hevosta käytettiin sen aktiiviuran aikana myös siitosorina.

Bild kertoi Gunners Enterprisen olleen Michael Schumacherin suosikkihevonen. Seitsenkertainen F1-maailmanmestari ratsasti sillä muun muassa Givrinin hevosnäyttelyssä Sveitsissä vuonna 2012.

Michael Schumacher loukkaantui vakavasti lasketteluonnettomuudessa vuonna 2013. Hänen perheensä on varjellut onnettomuuden jälkeen saksalaislegendan yksityisyyttä.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja