Michael Monroelle Aurora-mitali

Varsinais-Suomen liitto myönsi Michael Monroelle tunnustuksen.

Rock-musiikko ja turkulaisuuden positiivinen keulakuva Michael Monroe (Matti Fagerholm) palkittiin Aurora-mitalilla.

Varsinais-Suomen liitto on myöntänyt Aurora-mitaleita vuodesta 1977 tunnustuksena maakunnan hyväksi tieteen, taiteen tai muun kulttuurityön alalla toimineelle henkilölle tai yhteisölle.

Michael Monroe tunnetaan erityisesti Hanoi Rocks -yhtyeen laulajana.

Ensimmäisen oman bändinsä hän perusti yhdeksänvuotiaana vuonna 1971. Kahdeksan vuotta myöhemmin syntyi Hanoi Rocks, mestareinaan Andy McCoy ja Michael Monroe. Hanoi Rocks toimi vuosina 1979–1985 ja vuodesta 2001 kevääseen 2009. 1980-luvulla Hanoi Rocks oli kansainvälisesti menestynein suomalainen yhtye. Maailmanlaajuista mainetta niittänyttä yhtyettä pidetään edelleen yhtenä rockin suunnannäyttäjistä.

– Unelmien täyttymys on se, kun voi tehdä mitä eniten diggaa, ja tulee sillä toimeen, Monroe toteaa.

Hanoi Rocksin jälkeen Michael Monroe on luonut menestyksekästä kansainvälistä soolouraa. Monroe muutti Turkuun 1990-luvun lopulla asuttuaan vuosikymmeniä New Yorkissa.

Michael Monroen on tähtivalmentaja Voice of Finlandissa, joka kuvataan Turun Logomossa.

Monroe kehuu Turkua ja kaunista jokirantaa, Logomoa, jota kannattaa hänen mielestään edelleen kehittää, sekä positiivisia turkulaisia.

– Olen asunut monessa suuressa kaupungissa, mutta Turkua mainostan mieluiten. Täältä en aio lähteä minnekään, Michael Monroe hymyilee.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat