Merenpinta saattaa nousta jopa kuusi metriä, jos maapallon lämpenemistä ei saada kuriin. Tuore tutkimus kertoo, että kun aiemmin historiassa maapallon lämpötila on ollut lähellä nykylukemia, on merenpinta ollut kuusikin metriä korkeammalla. Samanlaista nousua ennakoidaan myös nyt.
YK:n tavoitteena on rajata ilmastonmuutos kahteen asteeseen verrattuna esiteolliseen aikaan. Floridan yliopiston geokemisti Andrea Duttonin ja hänen kansainvälisen tiiminsä tutkimustulokset kuitenkin osoittavat, että tavoitteen onnistuessakin merenpinta voi nousta useita metrejä.
Metrien nousu merkitsisi valtavia muutoksia maailman rantaviivoihin, ja osia saarivaltioista ja kaupungeista jäisi veden alle. Etenkin Yhdysvaltojen rannikot muokkautuisivat: esimerkiksi Miamissa useat rakennukset jäisivät veden alle.
– Meidän täytyy tehdä päätös siitä, missä haluamme olla vuonna 2100 ja sitoutua siihen. Kun jäälautat alkavat sulaa, ovat seuraukset peruuttamattomia, Dutton sanoo.
Seurauksia on nähtävissä jo nyt
The Guardian -lehden mukaan merenpinnan nouseminen on jo nyt avittanut hirmumyrskyjen, kuten Yhdysvaltain itärannikkoa moukaroineen Sandyn syntymisessä.



