Kansainvälisesti tunnetuimman australialaisen viinintuottajan, Jacob’s Creekin juomat pokkasivat kaksi pronssimitalia. Vuoden viinit -kilpailussa viime vuosina hyvin menestynyt Jacob’s Creek on saanut arvostusta myös maailmalla.
Jacob’s Creek valittiin Sydneyssä vuoden 2008 menestyksekkäimmäksi viinintuottajaksi. Lisäksi se on voittanut lukuisia muita palkintoja eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi Vuoden viinit -kilpailussa pronssia voittanut vuoden 2004 Reserve Shiraz sai huikeat 90 pistettä arvostetun Wine Spectator -lehden testissä.
Pernod Ricardi voitti kullan ja kolmen hopean lisäksi kolme pronssia sekä kaksi kunniamainintaa.
Sarja 4. Rhonen rypäleiden punaviinit, hinta alle 15 euroa
Pronssia: Jacob´s Creek Reserve Shiraz 2004, Orlando Wines, Australia
Hinta: 13,13 euroa
Alkon nro: tilausvalikoimassa 949027
84,82 pistettä.
Mustansinipunainen viini, jonka persoonallisessa tuoksussa on suklaata, hilloa, mausteita, toffeeta, tammea ja minttu. Maussa on luumuhilloa, mansikoita, kypsää lihaa, mentolia ja reilusti tanniineja. Hapokkuus tuntuu lopussa.
Sarja 7. Espanjan rypäleiden punaviinit, hinta alle 15 euroa
Hopeaa: Marques de Arienzo Reserva 2002, Domecq Bodegas, Espanja
Hinta: 14,03 euroa
Alkon nro: 6796
84,36 pistettä
Kalpean tiilenpunainen viini, jonka rypäleelle tyypillisessä tuoksussa on nahkaa, vaniljaa, mansikoita ja viikunaa. Tasapainoinen maku vastaa tuoksua.
Sarja 18. Chardonnay-rypäleen valkoviinit, hinta yli 9 euroa
Hopeaa: Marques de Casa Concha Chardonnay 2006, Concha y Toro, Chile
Hinta: 15,12 euroa
Alkon nro: tilausvalikoima 932027
86,15 pistettä
Vaaleankeltainen viini, jonka paahteisessa ja miellyttävässä tuoksussa on tammea ja toffeeta. Tasapainoisessa maussa on kahvia, neilikkaa ja persikkaa. Kauniit hapot.
