Menestyselokuvia tehtaillut Quentin Tarantino suivaantui lapsuudessaan äitinsä julmista sanoista – 12-vuotiaana tehty päätös pitää yhä

The Hateful Eight -ohjaaja ja -näyttelijät MTV:n haastattelussa 4:33
Näin ohjaaja ja käsikirjoittaja Quentin Tarantino kommentoi vuonna 2015 MTV Uutisten haastattelussa ensi-iltansa saanutta The Hateful Eight -elokuvaansa

Ohjaajana ja käskirjoittajana menestystä Hollywoodissa niittänyt Quentin Tarantino teki 12-vuotiaana päätöksen, jota ei pyörtänyt vieläkään.

Pulp Fiction. Kill Billit. Django Unchained. Once Upon a Time in Hollywood. Kaksi Oscar-pystiä. Kolme Golden Globea. 

Ohjaajana ja käsikirjoittajana menestystä niittänyt Quentin Tarantino, 58, on tehnyt vaikuttavan uran Hollywoodissa ja kerännyt samalla myös mittavan omaisuuden. 

Tarantino kertoo nyt Brian Koppelmanin podcastissa löytäneensä intohimon käsikirjoitusten laatimiseen jo nuorena. Koulussa ja kotona tähän ei kuitenkaan herunut kannustusta.

– Opettajat pitivät sitä eleenä kapinoinnista, kun kirjoitin koulupäivän aikana sen sijaan, että olisin tehnyt tehtäviä, Tarantino muisteli sitä, kuinka hän joutui vaikeuksiin opettajiensa kanssa.

Palaute kiiri myös Tarantinon äidin korviin, jolle oli kova paikka, kun poika ei ollut kiinnostunut koulunkäynnistä. Ohjaaja muistelee, että hänen äitinsä nalkutti hänelle usein siitä, kuinka hän kirjoitti käsikirjoituksiaan.

Kerran äiti päästi suustaan vuodatuksen, jonka Tarantino muistaa yhä elävästi.

– Hän teki eleen sormillaan ja sanoi, että tämä "kirjoitusurasi"... Se paska on nyt ohi, muistelee Tarantino tilannetta, joka tapahtui, kun hän oli 12-vuotias.

Hän vastasi äidilleen samalla mitalla.

– Sanoin hänelle, että rouva hyvä. Kun minusta tulee menestynyt kirjoittaja, et saa penniäkään menestyksestäni. En osata sinulle taloa. En vie sinua lomamatkoille, enkä osta Elviksen Cadillacia. Et saa mitään, koska sanoit noin.

Kun Koppelman kysyi, onko päätös pitänyt, vahvistaa Tarantino pysyneensä visusti päätöksessään.

– Kyllä. Autoin hänet kiipelistä, kun hänellä oli ongelmia verottajan kanssa. Mutta taloa hän ei ole saanut. Eikä Cadillacia.

Koppelman tiedusteli tämän jälkeen, olisiko äidin ilkeällä kommentilla voinut olla osuutta siihen, että Tarantino todella menestyi. Hän ei kuitenkaan allekirjoittanut ajatusta. Tarantino sanoo sen sijaan, että sillä, kuinka käyttäytyy ja valitsee sanansa lastensa edessä, on merkitystä.

– Sillä voi olla seurauksia, jos puhut sarkastisesti asioista, jotka ovat heille todella merkityksellisiä.

Lähde: People

Lue myös:

    Uusimmat