Menehtyneen brittikoomikon viimeisiin kuuluva työ nauroi kuolemalle

Rik Mayall
SIMS&WESTON/WENN.com
Julkaistu 10.06.2014 21:28

MTV VIIHDE

Eilen menehtyeen brittikoomikko Rik Mayallin yhdeksi viimeisistä televisioesiintymisistä jäänyt työ käsitteli kuolemaa.

Eilen brittimediassa raportoitiin näyttelijä Rik Mayallin yllättävästä kuolemasta vain 56-vuotiaana.

Yhdessä viimeisiksi jääneistä näyttelijäntöistään televisiossa Mayall ääninäytteli animaatiolyhytelokuvassa Don`t Fear Death, suomeksi käännettynä Älä pelkää kuolemaa. 

Mustaa huumoria sisältävässä lyhytelokuvassa käsitellään kuolemisen hyviä puolia ja vitsaillaan kuolemalle raisuun tyyliin. Mayallin ääninäyttelemä hahmo sanoo elokuvassa muun muassa lauseen: "Kuolema on nyt todella muodissa – siis miksi pelätä?"

Lisäksi Mayallin hahmo kehuu kuolleena olemista upeaksi tilaksi. Elokuussa Channel 4 -televisiokanavalla esitetyn lyhytelokuvan on sanottu olevan Mayallin viimeisimpiin kuuluva televisiotyö. 

Mayall oli yksi Iso-Britannian tunnetuimpia koomikoita. Mustasta huumorista tunnettu näyttelijä nousi maineeseen 1980-luvun kulttisarjassa Älypäät, jota hän oli myös mukana käsikirjoittamassa.

Näytteljän kuolinsyy on yhä epäselvä.

Lähteet:

The Guardian

Metro UK

Tuoreimmat aiheesta

Rik Mayall