Melkoinen muutos! Adele poseeraa ilman meikkiä – tunnistaisitko?

Suosikkilaulaja Adelen tavaramerkkeihin kuuluvat muun muassa tummat ja näyttävät rajaukset silmissä. 

Laulajatähti Adele, 28, julkaisi Instagramissa itsestään täysin meikittömän kuvan ja videon. Kuvassa poseeraa varsin erinäköinen Adele kuin on totuttu. 

Normaalisti Adele luottaa meikissään 1960-luvun henkeä hehkuviin tummiin, kissamaisiin rajauksiin ja runsaaseen ripsiväriin.

Julkaisemallaan videolla Adele pahoittelee keikkaperuutuksia, jotka hän joutui tekemään Phoenixissa, Yhdysvalloissa. 

Tukkoinen laulaja kertoo videolla sairastuneensa sitkeään flunssaan, eikä voi esiintyä. Hän pahoittelee peruutusta vuolaasti faneiltaan. 

Adele on julkaissut loistokkaalla urallaan yhteensä kolme albumia. Vuonna 2013 Adele voitti parhaan kappaleen Oscar- ja Golden Globe -palkinnot elokuvan 007 Skyfall tunnuskappaleesta Skyfall

Adelella on yksi lapsi puolisonsa Simon Koneckin kanssa. Poika syntyi vuonna 2012. 

Lue myös:

    Uusimmat