Mainos

Media: Pietarin eurooppalainen yliopisto menetti toimilupansa

Pietarin eurooppalainen yliopisto on venäläismedian mukaan menettänyt toimilupansa ainakin toistaiseksi. Viranomaiset tai yliopisto eivät ole kommentoineet päätöstä.

Vedomosti-lehti siteeraa yliopiston professoria Ilja Utehinia, jonka mukaan päätös on osa trendiä, jolla pienet etenkin yksityiset korkeakoulut pyritään sulkemaan. Niille esitetään vaatimuksia, jotka ovat toisinaan jopa ristiriitaisia eivätkä ole kytköksissä opetuksen sisältöön.

Yliopistoon tehtiin keväällä viranomaistarkastus, jonka jälkeen yliopisto menetti oikeuden myöntää virallisia tutkintotodistuksia.

Suomessa asiasta uutisoi Helsingin Sanomat. Sen mukaan Helsingin Sanomain Säätiö on tänä syksynä aloittanut yhteistyön yliopiston kanssa. Yliopistolla on HS:n mukaan yhteistyötä myös muun muassa Helsingin yliopiston kanssa. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.