Me Naiset: Näyttelijä Outi Mäenpää ja kirjailija Juha Ruusuvuori suunnittelevat häitään

Outi Mäenpää näyttelee alkoholisoitunutta naista: ”Rankin rooli urani aikana” 9:12
Outi Mäenpää kertoo rankimmasta roolistaan uransa aikana.

Näyttelijä Outi Mäenpää ja kirjailija Juha Ruusuvuori kertoivat Me Naisille menneensä kihloihin vappuna 2022 ja suunnittelevansa nyt häitä. 

Näyttelijä ja vuorovaikutuskouluttaja Outi Mäenpää, 61, ja kirjailija Juha Ruusuvuori, 66, kertoivat Me Naisten 17. tammikuuta julkaistussa jutussa, että tapasivat ensi kerran jo 90-luvun alussa, mutta rakkaus syttyi vasta vuonna 2020. Mäenpää muutti Ruusuvuoren luo noin puolitoista vuotta sitten ja he kihlautuivat vappuna 2022. 

Me Naisten mukaan pari suunnittelee nyt häitä. 

– Ei sitä huvikseen kihloihin mennä, tai no osittain huvikseen tietysti, mutta ei tämä ole mikään vitsi, Ruusuvuori kertoi Me Naisille. 

Pari asuu Kemiönsaaren Taalintehtaalla Byholmenin saaressa.

Me Naisten mukaan Mäenpää ja Ruusuvuori tapasivat toisensa ensimmäisen kerran jo vuonna 1992 tehdessään yhdessä revyytä Moraalia-teatteriryhmässä Tampereen teatterikesän esitystä varten. He muistelevat, että yhteistyö oli hyvää ja he ymmärsivät hienosti toisiaan. Huumorikin osui yksiin, ja toisesta jäi tuolloin hyvä tunne. Molemmat olivat kuitenkin tuolloin tahoillaan parisuhteessa, ja suhde oli puhtaasti työtoveruutta.

Kymmenisen vuotta sitten he törmäsivät sattumalta kahvilassa Kemiönsaaren Högsårassa, kun olivat molemmat liikkeellä perheineen. Muuten yhteydenpitoa ei ollut, kunnes Ruusuvuori laittoi viestiä ja pyysi treffeille marraskuussa 2020. Suhde alkoi tapaamisesta saman tien. 

Mäenpää työskentelee nykyään kouluttajana, tunnevalmentajana ja Easel Coach -työnohjaajana, joka kouluttaa työyhteisöjä ja johtajia parempaan vuorovaikutukseen. Hän tekee tällä hetkellä myös elokuvakäsikirjoitusta. 

Ruusuvuoren uusin romaani Keskusteluja vainajien kanssa (WSOY) ilmestyy aivan näinä päivinä.

Mäenpää on ollut aiemmin naimisissa elokuvatuottaja Kai Nordbergin sekä Pekka Järvilehdon kanssa. Ruusuvuori on Me Naisten mukaan jäänyt aikoinaan leskeksi.

Lähde: Me Naiset

Lue myös:

    Uusimmat