ME-miehen jalasta löytyi hyytävä yllätys aivan MM-kisojen alla – "Kaikki menivät hätätilaan"

Yhdysvaltalainen kuulantyönnön supertähti ja ME-mies Ryan Crouser koki pelottavan hetken ennen Budapestiin lähtöä. Hänen kipeästä jalastaan löytyi veritulppia, joiden pelättiin aluksi pakottavan hänet MM-kisoista sivuun.

Crouser, 30, heräsi eräänä aamuna tuntien kipua pohkeessaan työntöharjoituksen jälkeen. 

– Viimeiset 20 päivää ovat olleet elämäni turhauttavimpia ja stressaavimpia, Crouser kertoo Instagram-tilillään.

– Taistelin kipua vastaan 10 päivän ajan parhaani mukaan. Koska hoito ei tuottanut tulosta, lääkärini päätti, että olisi parasta tehdä valtimopaineen mittaus päivää ennen Budapestiin lähtöä.

Mittauksesta selvisi, että Crouserin sääressä on kaksi veritulppaa.

– Kaikki menivät siinä vaiheessa hätätilaan. Suurimmat kysymykset olivat "mikä on turvallisin hoito?" ja "ovatko MM-kisat edes mahdolliset?"

Crouser kehuu lääkintätiimiä ja kertoo sen selittäneen veritulppien tuomat riskit. Päätös MM-kisoihin osallistumisesta jäi kaksinkertaiselle olympiavoittajalle ja maailmanmestarille itselleen, eikä yhdysvaltalaistähti tohtinut jäädä enää siinä kohtaa kotiin.

– Olen päässyt Budapestiin ja kilpailen huomenna, huolimatta epäonnisesta matka-aikataulusta, puutteellisesta valmistautumisesta ja kahdesta veritulpasta jalassani. Kilpailen ja annan kaikkeni, Crouser päättää.

Lue myös:

    Uusimmat