McLaren-tallin lakimies vaati torstaina kokoontunutta vetoomustuomioistuinta nostamaan McLaren-kuljettaja Lewis Hamiltonin Brasilian GP:n tuloksissa neljänneksi ja näin ollen Räikkösen tilalle kauden 2007 F1-maailmanmestariksi.
Lakimies Ian Millerin mukaan Hamiltonin edelle Brasiliassa sijoittuneet BMW Sauber ja Williams -tallien autot rikkoivat sääntöjä ja saivat rikkeestä hyötyä.
- Periaate on selvä. Jos rike tapahtui, se oli suorituskykyä parantava. Sanktio tässä tapauksessa on valitettavasti hylkääminen.
McLaren-juristi kehotti asian ratkaisevia neljää riippumatonta tuomaria unohtamaan mahdollisen vaikutuksen maailmanmestaruuteen asiaa puntaroidessaan.
- Pyydän teitä lähestymään asiaa, kuin kyseessä olisi mikä tahansa talli missä vaiheessa kautta tahansa, Miller vetosi tuomioistuimeen.
- Aiemmin joka kerta hylkäyksien tapahtuessa myös loppusijoitukset on muutettu. Pyydämme teitä ainoastaan tekemään sen, mikä normaalisti tapahtuu.
Muiden tapaukseen liittyvien tallien juristit esittelevät omat kantansa myöhemmin.
Käsittelyn ensimmäinen tunti käytettiin sen pohtimiseen, oliko valitus käsittelyyn kelpaava. Yhdysvalloista, Portugalista, Kreikasta ja Tshekistä tulevat tuomarit eivät ole vielä päättäneet tästä kysymyksestä.
FIA:n edustajan mukaan koko tapauksesta on odotettavissa päätös perjantaina.
(MTV3-Reuters)
Uusimmat
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:37
MTV seuraa: Jesse Puljujärvi liekeissä – Kanadan puolustajalta totaalinen aivopieru
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
18:09
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
17:57
Karu paljastus videotarkistuksessa: Harri Säterin virhe aiheutti Kanadan maalin hyväksymisen
-
17:40
Tämä osuma maistui! Jesse Puljujärvi täräytti kiekon Kanadan verkkoon
-
17:30
Kuski koki kauhunhetkiä Yhdysvalloissa – rekka päätyi sillan reunalle roikkumaan
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
Lataa lisää