Matkustajat hölmistyivät päästyään Australiaan 14 tunnin lennon jälkeen – koneen kylkeen oli ilmestynyt jättimäinen reikä

Vain yksi Finnairin lentokonemalli pystyy lentämään Aasiaan pohjoisen kautta 2:23
Katso myös: Vain yksi Finnairin lentokonemalli pystyy lentämään Aasiaan pohjoisen kautta.

Emiratesin 14 tuntia kestänyt matkustajalento Dubaista Brisbaneen pääsi turvallisesti perille. Matkustajat hieraisivat kuitenkin silmiään astuttuaan ulos koneesta.

Heinäkuun 1. päivä Australian Brisbaneen laskeutunut kone oli lähtiessään ehjä, mutta matkan päätteeksi kylkeen oli ilmestynyt valtava kolo.

Hurjat kuvat tapauksesta levisivät sosiaalisessa mediassa nopeasti. Asiasta uutisoi myös muun muassa CNN, joka kertoo matkustajien olleen täysin hölmistyneitä huomatessaan reiän.

Lentoyhtiön mukaan reiän perimmäisen syyn arvioitiin olevan lennon aikana hajonnut rengas. Tarkempaa tietoa reiän syntymisen syistä ei kuitenkaan ole CNN:n mukaan tiedossa. Alustavien arvioiden mukaan kone on lentänyt lähes koko matkan reikä seinässään.

"Se oli todella kauhistuttavaa"

Yksi matkustajista kuvaili Twitterissä lennon aikana tapahtunutta "pelottavaa" välikohtausta hetkellä, jolloin todennäköisesti reikä syntyi.

– Se oli aluksi todella kauhistuttavaa. Lentohenkilökunta tiesi, että jotakin vakavaa oli mahdollisesti tapahtunut ja oli heti yhteydessä ohjaamoon, Andrew Morris kirjoitti.

Morrisin mukaan tilanne rauhoittui kuitenkin nopeasti, kun henkilökunta huomasi, ettei aiheutunut vaurio ole katastrofaalinen.

Emirates tiedotti myöhemmin, että kyseisessä koneessa huomattiin lennon aikana tekninen vika. Lentoyhtiön mukaan reikä seinässä on korjattu ja kone on täysin kunnossa.

Artikkelin kuva: Avherald

Lue myös:

    Uusimmat