Mainos

Matkakulut voi ilmoittaa verottajalle verkossa

Asunnon ja työpaikan väliset matkakulut voi ilmoittaa nyt verottajalle netin kautta.

Verohallinnon nettipalvelu avattiin tänään. Palvelu sulkeutuu yksilöllisesti oman palautuspäivän mukaan joko 8. tai 15. toukokuuta.

Veroilmoitus verkossa -palvelu on tarkoitettu vain asunnon ja työpaikan välisten matkakulujen ilmoittamiseen. Palveluun kirjautumiseen tarvitaan henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset tai sirullinen henkilökortti. Toisen puolesta tietoja ei voi ilmoittaa.

Verohallituksesta suositellaan, että ne veronmaksajat, joilla on muutakin ilmoitettavaa kuin matkakulut, ilmoittavat kaikki tiedot paperilomakkeella. Jos matkakulut on ilmoitettu verkossa, niitä ei enää pidä ilmoittaa uudestaan paperilla. Matkakulut kannattaa myös ilmoittaa hyvissä ajoin, jotta palvelu ei viimeisenä aukiolopäivänään ruuhkautuisi.

Esitäytetty veroilmoitus on lähetetty noin 4,9 miljoonalle veronmaksajalle. Vähennettäviä matkakuluja on vuosittain noin 800 000 verovelvollisella. Kuittien lähettely verottajalle jäi historiaan vuonna 2006, kun nykyjärjestelmään siirryttiin.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.