Matintalon kolmikko ei saanut valituslupaa KKO:hon

Korkein oikeus KKO on hylännyt ns. Matintalon jutussa tuomittujen Turun entisen kaupunginjohtajan Juhani Lepän, Turun verojohtajan Erkki Jääskeläisen ja liikemies Heikki Elian valituslupahakemukset.

Myös Elian oikeusavustajana toimineen professori Hannu Tapani Klamin oikeudenkäyntiavustajan palkkiota koskeva valituslupahakemus hylättiin. Sen sijaan Turun lääninverovirasto sai luvan valittaa Turun hovioikeuden tuomiosta. Tästä syystä KKO:n lopullinen päätös Matintalon jutusta saadaankin vasta aikaisintaan ensi keväänä.

Turun hovioikeus tuomitsi viime tammikuussa Elian, Lepän ja Jääskeläisen rangaistuksiin velallisen epärehellisyydestä. Elian tuomio oli yhden vuoden ehdoton vankeus. Leppä ja Jääskeläinen tuomittiin kumpikin yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Hovioikeuden päätöksen mukaan tuomitut olivat myyneet tammikuussa 1990 yhdessä omistamansa Turun keskustassa olevan toimisto- ja liikerakennuksen eli ns. Matintalon Säästöpankkien Keskusosakepankille. Yhteisen suunnitelman mukaisesti kauppahinnasta oli ohjattu välityspalkkion nimellä pois kiinteistöyhtiöstä viisi miljoonaa markkaa. Näin varat olivat siirtyneet lahjoittamiseen verrattavalla tavalla velkojien ulottumattomiin yhtiön ajautuessa konkurssiin.

Hovioikeuden päätöksestä syntyi kaikkiaan viisi valitusta. Lepän, Jääskeläisen ja Elian lisäksi myös Turun verovirasto haki KKO:lta lupaa valitukseen. Klami puolestaan oli tyytymätön hänelle myönnettyyn avustajapalkkioon. Hän esitti noin 150 000 markan laskun, jonka oikeus suurin piirtein puolitti.

Turun lääninverovirasto vaatii KKO:lle osoittamassaan valituksessa Elian, Lepän ja Jääskeläisen tuomitsemista hovioikeuden tavoin sekä velvoittamaan heidät suorittamaan konkurssipesälle viisi miljoonaa markkaa sekä korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

KKO pyytää nyt Elialta, Lepältä ja Jääskeläiseltä kuukauden kuluessa vastaukset lääniveroviraston esittämän muutoshakemuksen johdosta. KKO:n lopullinen päätös saataneen aikaisintaan ensi keväänä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat