Masa-Yards ja Aker Finnyards sulautuvat

Aker Yards -yhtiöstä tulee Euroopan suurin ja maailman viidenneksi suurin telakkayhtiö.

Norjalaisomistaja niputtaa Suomessa toimivat Kvaerner Masa-Yardsin ja Aker Finnyardsin kolme telakkaa samaan norjalaisyhtioon. Järjestely on osa hanketta, jossa norjalaismiljardööri Kjell Inge Rökke järjestelee omistuksia Aker- ja Aker Kvaerner -konserneissa.

Suomalaiset Kvarner Masa-Yardsin ja Aker Finnyardsin telakat saavat uuden emoyhtiön. Käytännössä siis Helsingin, Turun ja Rauman telakat kuuluvat saman norjalaisemon alaisuuteen ennen vuoden loppua. Toistaiseksi yksiköt säilyttävät kuitenkin Suomessa vanhat nimensä ja myös johtoporras säilyy ennallaan.

- Minusta tämä syntyvä rakenne on ilman muuta hyvä asia. Meillä on vahva emoyhtiö, joka on tähän alaan keskyttynyt ja Euroopan suurin pelaaja ja samalla neljänneksi suurin yritys omalla alallaan, sanoo Kvaerner Masa-Yardsin toimitusjohtaja Yrjö Julin.

Telakoiden yhdistämistä on osattu odottaa jo muutama vuosi siitä asti, kun norjalaismiljardööri Kjell Inge Rökke pelasti vaikeuksiin joutuneen Kvaerner-konsernin. Akerin telakat kuuluivat Rökkelle jo ennestään. Yhdistymisarviot vahvistuivat vuoden alussa, kun norjalaiset nimittivät Masa-Yardsiin uuden toimitusjohtajan juuri naapuriyhtiöstä.

Masa-Yardsin mukaan telakoiden yhdistyminen samaan norjalaiskonserniin ei muuta toimintaa Suomessa. Yhteistyö kuitenkin lisääntyy.

- Kun olemme samaa yhtiörakennetta, on silloin ilman muuta avoimempaa puhua monista asioista, Julin uskoo.
Vaikka yhdistymisaikataulua onkin Julinin mukaan vaikea arvioida on yksi asia on selvä: Koko telakkajätti listataan vielä tänä vuonna Oslon pörssiin.

Masa-Yardsin johto vakuutti tänään, että tuotanto pysyy sekä Turussa että Helsingissä, vaikka tilaukset ovat vähissä. Yhtiön iloksi tulosluvut osoittavat yhä, että Masa-Yards oli viimekin vuonna kannattava telakkayhtiö.
Siitä huolimatta varsinkin Helsingin telakalla on hiljaista.

Kvaerner Masa-Yardsin kannattavuus parani viime vuonna, vaikka liikevaihto supistui tuntuvasti. Liikevaihto oli reilut 770 miljoonaa euroa, kun se edellisvuonna oli reilut miljardi euroa.

(MTV3)

(Talousuutiset 01.03.2004)

Lue myös:

    Uusimmat