Marsin pinnalle laskeutunut luotain teki mullistavan löydön – magneettikenttä "sykkii" erikoisella tavalla

Nasan Insight-luotain laskeutui onnistuneesti Marsiin 2:14:16
Video: Nasan Insight-luotain saapui Marsiin viime marraskuussa.

InSight-luotain on havainnut, että Marsin magneettikenttä sykkii oudolla tavalla. Tutkijat arvelevat sen johtuvan planeetan uumenissa mahdollisesti olevista pohjavesistä. Asiasta kertoo muun muassa The National Geographic.

Nasan InSight-luotain laskeutui Marsin pinnalle viime marraskuussa ja kerää tietoja planeetan käyttäytymisestä. Nyt se on havainnut, että planeetan pinnalla tapahtuu magneettista värähtelyä. Värähtelyn aiheuttaja on jäänyt vielä tuntemattomaksi.

Maapalloa ympäröi magneettikenttä, joka suojelee maata ulkoavaruudesta tulevalta säteilyltä. Myös Marsissa on ollut magneettikenttä, mutta sen arvellaan lakanneen toimimasta noin kaksi miljardia vuotta sitten.

Nyt tehdyt havainnot osoittavat, että Marsin magneettikenttä on edelleen paljon voimakkaampi kuin on luultu.

Vaikka vielä on liian aikaista tehdä johtopäätöksiä, tutkijat arvelevat, että Marsin pinnan uumenissa on edelleen vettä.

– Maassa pohjavesi on kätketty hiekan, maanperän ja kivien alle. Jos jotain vastaavaa löytyy Marsista, emme voi olla yllättyneitä, planeettatutkija Jani Radebaugh Brighamin yliopistosta sanoo.

Vaikka InSightin keräämiä tietoja ei ole vielä tieteellisesti vertaisarvioitu, ne antavat ihmiskunnalle aivan uutta tietoa Marsista.

– Saamme käsityksen Marsin magneettisesta historiasta tavalla, jota meillä ei koskaan aiemmin ollut, tutkija Paul Byrne Pohjois-Carolinan yliopistolta sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat