Markus Pöyhösen ulosottovelka kasvaa

Pikajuoksija Markus Pöyhösellä on ulosotossa jo yli 60 000 euroa. Valtaosa ulosottoon menneistä maksuista on erilaisia veroja.

Viihdeuutiset uutisoi elokuussa Markus Pöyhösen ulosottosotkuista. Tuolloin pikajuoksijalta karhuttiin yli 10 000 euroa. Elokuusta Markuksen ulosottotiedot ovat muuttuneet entistä synkemmiksi. Helsingin ulosottoviraston todistuksesta ulosottorekisteristä käy ilmi, että Markuksella on ulosotossa peräti 62 271 euroa. Samoin kuin viime vuonna, nytkin suurin osa ulosotossa olevista maksuista koostuvat arvonlisä-, ennakko- tai jäännösveroista.

Suurin yksittäinen summa on eteläisen verokantoyksikön karhuama jäännösvero, joka on suuruudeltaan lähes 11 000 euroa. Lisäksi Markukselta saataviaan karhuaa perintätoimisto sekä luottokorttifirma. Viihdeuutiset ei tavoittanut Pöyhöstä kommentoimaan ulosottosotkujaan.

– Sen verran voin sanoa, että tilanne on hallinnassa. Aion tietysti maksaa kaikki velkani asianmukaisesti. Talousasiat pääsivät retuperälle alkuvuonna, kun elämäntilanteeni oli hankala. Nyt tilanne on valoisampi ja asiat ovat hoidossa, Markus kertoi Viihdeuutisille elokuussa.

Pöyhösellä on Fitix-niminen, muun muassa media-ja mainospalveluihin sekä urheilumarkkinointiin keskittynyt firma. Yritykselle ei löydy kaupparekisteristä tilinpäätöstietoja.

Tiedot perustuvat Helsingin ulosottovirastosta 28.1.2009 saatuun todistukseen ulosottorekisteristä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat