Markus Pöyhöselle 440 euron sakot dopingainerikoksesta

Entinen pikajuoksija todettiin syyllistyneen lievään tuontitavaraan ryhtymiseen. Helsingin käräjäoikeus antoi kansliapäätöksensä tiistaina kello 13.

Päätöksen mukaan Pöyhönen tuomittiin 440 euron sakkoihin. Helsingin käräjäoikeus totesi ratkaisussaan, että Pöyhönen on ottanut huostaansa ja pitänyt hallussaan yhdeksän kappaletta ulkomailta salakuljetettua klenbuterolipilleriä, jotka Suomessa olisi luokiteltu reseptilääkkeeksi ja joilla ei ole Suomessa myyntilupaa.

Lisäksi ratkaisussa todettiin, että Pöyhönen on tuonut kymmenen kappaletta metandienonia sisältävää tablettia, joka on luokiteltu dopingaineeksi.

Päätöksen mukaan Pöyhösen on täytynyt tietää, tai ainakin pitävän todennäköisenä, niiden olevan maahan salakuljettamalla tuotuja.

Pöyhösen mukaan uutisointi on vahingoittanut hänen urheilu-uraansa ja aiheuttanut hänelle ansionmenetyksiä.

Käräjäoikeuden ratkaisun mukaan tekoa on – huomioon ottaen aineiden vähäinen määrä ja muut rikokseen liittyvät seikat – pidettävä kokonaisuudessa arvostellen vähäisenä.

Käräjiä asiasta käytiin helmikuun 16. päivä. Entinen pikajuoksija kielsi oikeudessa kaikki häneen kohdistuneet syytökset. Syyttäjän mukaan Pöyhönen olisi ottanut haltuunsa salakuljetettuja dopingaineita.

Poliisi löysi Pöyhösen kotoa kahta eri steroidia vuoden 2008 lopulla. Kotoa löytyneet aineet olivat lihaksia kasvattavia klenbuterolipillereitä ja testosteronin kaltaista metandienonivoidetta.

Pöyhönen väitti aluksi löytäneensä aineet lenkkipolulta, mutta muutti myöhemmin kertomustaan. Oikeudessa Pöyhönen selitti aineiden kuuluvan toiselle henkilölle.

(MTV3–JARI KUPIAINEN, ANN-MARI LEINONEN)

Lue myös:

    Uusimmat