Markus Pöyhösellä yli 100 000 euroa ulosotossa

Entisen pikajuoksijan ulosotot koostuvat enimmäkseen veroveloista.

Helsingin ulosottovirastosta saatu todistus Markus Pöyhösen ulosottorekisteristä on 10 sivua pitkä.

Suurin osa maksettavista koostuu jäännös- ja arvonlisäveroista. Sen lisäksi merkintöjä on tullut ajoneuvoverosta, televisiomaksusta ja sakoista. Tuorein merkintä on rikesakko tämän vuoden syyskuulta. Ulosottorekisterin merkinnät ovat julkisia kahden viime vuoden ajalta.

Ulosotossa hänellä on 100 990 euroa.

Kesäkuussa Pöyhöseltä karhuttiin yli 96 000 euron saatavia, joten summa on hiukan kasvanut muutaman kuukauden aikana.

– Ulosotossa on entisen yritykseni vanhoja velkoja. En ole hoitanut veroasioita oikein, joten siksi summa on noin suuri, Pöyhönen on kertonut aikaisemmin julkisuudessa.

Tiedot perustuvat 10.10.2011 Helsingin ulosottovirastosta saatuun todistukseen ulosottorekisteristä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat