Mainos

Marinoitu paahtopaisti

toim. Kati Nappa

Viikonlopuksi marinoitua paahtopaistia ja perunagratiinia

1,2-1,5 kg:n murea paahtopaisti (mustapippuria)

Marinadi:


2-3 rkl punaviini- tai balsamietikkaa
1 punasipuli
2-3 valkosipulin kynttä
1 rkl viherpippuria
1 1/2 rkl tuoretta basilikaa silputtuna
1 1/2 rkl tuoretta persiljaa tai kirveliä silputtua
1 rkl tuoreita timjamin lehtiä
1/2-1 tl suolaa
1 dl ruokaöljyä

Nosta paisti huoneenlämpöön runsaaksi puoleksi tunniksi ennen paistamista. Hiero siihen mustapippurirouhetta ja työnnä paistiin paistomittari. Nosta sopivan kokoiseen uuniastiaan. Kypsennä 125 asteessa kunnes mittarin lukema osoittaa 55-60 astetta. Ota paisti uunista, kietaise folioon ja anna levähtää n. 20 minuuttia. Hienonna puna- ja valkosipulit ja lisää ne sekä mausteet (murenna viherpippurit sormin) viinietikkaan. Sekoita joukkoon öljy. Leikkaa paisti ohuiksi viipaleiksi ja nosta kauniisti tarjoiluvadille. Liruttele kastike viipaleiden päälle, peitä kelmulla tai foliolla ja anna maustua kylmässä 2-4 tuntia. Koristele tuoreilla yrtinoksilla ennen tarjoilua. Voit tarjota paistista ensin puolet lämpimänä liharuokana ja marinoidut viipaleet vasta seuraavana päivänä. Kylmä paisti maistuu hyvältä myös leikkeleenä. Tarjoa lisäkkeeksi esim perunagratiinia, salaattia, sienipikkelsiä tms.

Perunagratiini


8 suurta perunaa
2-4 valkosipulin kynttä
1 pieni purjo
1 tl suolaa
1-2 dl vahvaa juustoraastetta
2-3 dl ruokakermaa tai -cremeä

Kuori ja viipaloi perunat (viipaleita n. 1 l). Huuhdo purjo ja silppua se sekä valkosipulit pieneksi. Lado ainekset kerroksittain (tarpeeksi isoon)uunivuokaan. Ripottele väliin suolaa, mustapippuria ja juustoraastetta. Kaada päälle kerma. Kypsennä 175-200 asteessa noin 1 1/2 tuntia.
Jos valmistat noin 1,2 kg:n paistin, siitä riittää 8:lle.
Tee silloin perunagratiinia kaksinkertainen annos.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.