Mainos

Marimekon kevätkankaat

Keskellä joulujen juhlintaa teimme pienen kurkistuksen kevääseen jo vähän ennakkoon. Marimekon ensi kevään sisutuskankaissa on riemukkaita värejä ja luonnosta ammennettuja kuoseja.

Kaiken kaikkiaan kahdeksan suunnittelijaa on suunnitellut kankaita kevään mallistoon. Heidän joukossaan on jo vakiintuneita nimiä kuten Erja Hirvi Kaakaopuu, Keisarinna ja Palma kuoseineen sekä Maija Louekari Dadel, Nuppu ja Nonparelli kankailla. Hennamari Asunnan suunnittelema Umi on kuin suuri meriakvaario dramaattisine kaloineen. Tuttu nimi on myös Kristiina Isola, jonka Metsän väki -kangas on yksi Kirsti Paakkasen suosikeista.

Ensimmäisen kangasmallistonsa Marimekolle on tehnyt myös taiteilija Miina Äkkijyrkkä. Lehmät ja vasikat kirmaavat hurjalla energialla Miinan kevään riemua pursuavassa Kevätjuhla -kankaassa. Kirmaavien lehmien lisäksi Miina on suunnitellut Unelmia taidekankaan, joka toimii upeasti suurena taideteoksena vaikka puukehykseen pingoitettuna.

Kevään kangasmallistot tulevat Marimekon myymälöihin tammi-helmikuussa.
www.marimekko.fi

(T.i.l.a. 26.12.2007)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.