Marc Marquez säväytti uskomattomalla pelastuksellaan: "99 prosenttia kuljettajista kaatuisi"

Marc Marquez osoitti jälleen Hollannin aika-ajoissa miksi häntä pidetään maailman parhaana MotoGP-kuljettajana.

Hondan Marc Marquez menetti etupyöränsä pidon Assenin radan ykkösmutkassa. Espanjalainen oli jo kaatumassa oikealle kyljelleen asfalttiin, mutta hallitseva maailmanmestari nosti itsensä takaisin pystyyn polvellaan ja jatkoi matkaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut.

MAINOS

MotoGP-kausi C Morella!

Hollannin GP:n lähetykset 29.-30.6.

Aika-ajot ja osakilpailut suorana C Moren kanavilla ja cmore.fi-suoratoistopalvelussa!

Marquezin ihmepelastus sai vuolaat kehut C Moren asiantuntijoilta.

- Nivuset ja jänteet pitää olla todella hyvässä kunnossa, että pystyy tuollaisia pelastuksia tekemään viikonlopusta toiseen. Marquez on oikeastaan ainoa kuski, joka pystyy tekemään niin paljon tuollaisia pelastuksia, MotoE-kuljettaja ja C Moren asiantuntija Niki Tuuli hehkutti.

- Ehkä sen takia hän onkin seitsemänkertainen maailmanmestari, Tuuli pohti.

Myös selostaja Matti Kiiveri innostui tempusta.

- 99 prosenttia kuljettajista kaatuisi tuollaisessa tilanteessa, kun keula luistaa noin paljon alta, Kiiveri muistutti.

Katso huima tilanne artikkelin pääkuvan videolta.

Lue myös:

    Uusimmat