Mansikkakermakakku on kesäjuhlien kahvipöydän sammumaton suosikki. Harva osaa kuvitella keskikesän juhlia ilman vasta poimituilla mansikoilla koristettua kakkua.
Mansikkakermakakulla ei kuitenkaan ole Suomessa vielä kovin pitkää perinnettä, sillä se yleistyi maassamme vasta toisen maailmansodan jälkeen. Vielä 1800-luvulla täytekakut koottiin voitaikinalevyistä, joiden väliin pantiin omena-, luumu- tai kirsikkahilloa. Hienoimmat kakut saivat pinnalleen marenkikuorrutuksen.
Kakkujen, leivonnaisten ja pikkuleipien valmistusohjeet olivat 1800-luvun alussa suuria ammattisalaisuuksia. Leipominen kuului kaupungeissa leipurien ja kondiittorien alaan ja maaseudulla pitokokeille. Heillä oli tietoa ja taitoa ja myös tarvittavat työvälineet, vuoat ja muotit. Kotileipurit pääsivät perehtymään kakunteon saloihin 1800-luvun puolivälissä, kun ensimmäiset suomenkieliset keittokirjat ilmestyivät.
Kun työhön sitten ryhdyttiin, tehtiin kerralla riittävästi. Mantelikakkuun kului tiu kananmunia, naula makeita manteleita, luoti karvasmanteleita ja sokeria sekä kahdeksan luotia vehnäjauhoja. Samaan lopputulokseen päästäkseen nykyleipuri tarvitsisi siis kaksikymmentä kananmunaa, 425 grammaa manteleita, vajaat 13 grammaa karvasmanteleita ja sokeria sekä 104 grammaa vehnäjauhoja.