Männikkö ei piittaa tilastoista

Miikka Männikkö maalaa. Kuva: Vesa Koivunen / NPI
Miikka Männikkö maalaa. Kuva: Vesa Koivunen / NPINPI
Julkaistu 28.04.2010 10:58

TPS:lla on tänään toinen mahdollisuus Suomen mestaruuden varmistamiseen. Eilen se ei vielä Turussa onnistunut, kun HPK pusersi 2-1 –vierasvoiton Miikka Männikön onnistuttua ajassa 58.45.

- Hukattuja paikkojakin oli jo ihan tarpeeksi. Joukkueen auttaminen tärkeällä hetkellä tuntuu kyllä todella hyvältä, Männikkö toteaa Hämeen Sanomissa.

Männikön mukaan HPK on osoittanut sen, että ennakkokaavailuihin ei auta liikaa tuijottaa etukäteen. Valmistautumisaika seuraavaan kamppailuun on todella lyhyt, mutta kotiyleisön eteen on kuitenkin hieno palata tiistain venymisen jälkeen.

– Nyt pitää nollata tämä peli ja jatkaa Tepsin etumatkan kiinnikirimistä, Männikkö suunnittelee.

– Olemme pystyneet sulkemaan kaiken ulkopuolisen tohinan. Eteemme on tuotu vaikka mitä historioita ja tilastoja, mutta se ei ole sotkenut kuvioitamme millään lailla, Männikkö sanoo.

Tuoreimmat aiheesta

Jääkiekko