Manaaja - Director's Cut (The Exorcist - Director's Cut)

Manaajassa kauhun lähtökuopat ovat täysin realistisessa maailmassa. Ei ole paholaistaloja eikä synkkiä metsiä, vaan pelko ja pahuus pesiytyy pikkutytön asuinhuoneeseen kaupunkilaisomakotitalon ylimpään kerrokseen. Yksi Blattyn ja Friedkinin lisäyksistä auttaakin katsojaa mieltämään helpommin yliluonnollisen läsnäolon. Jo melko ajoissa välkäytetyt demonin kasvot selkiyttävät ehkä elokuvaa genreensä, mutta toisaalta myös laimentavat realismista ja tietämättömyydestä kumpuavaa pelkoa.

Kerronnan verkkainen nerokkuus ja toisaalta armottomat kauhushokit ovat Manaajan voima. Myös henkilöhahmot ovat elokuvassa syvempiä kuin ehkä missään kauhuteoksessa. Eritoten uskossaan horjuva isä Karras on kiehtovan moniulotteinen hahmo.

Kauhun perillemenossa on suurena apuna uskomattoman taidokkaat erikoistehosteet, joita ei digimiesten ole juuri tarvinnut parannella. Upea äänisuunnittelu oli myös alkuperäisen Manaajan valttikkortti ja se on nyt saanut vielä pienen lisäpiristeen. Hämmentävän hyytävät äänileikkaukset ja äänen käyttö kauhun välittämisessä on kerrassaan ensiluokkaista.

Näyttelijät tekevät työtään antaumuksella. Ellen Burstyn on loistava piinattuna äitinä ja vanhaksi vaariksi jo 70-luvulla maskeerattu Max von Sydow vakuuttaa isä Merrininä. Jason Miller tekee hienon työn myös itsensä kanssa taistelevana isä Karrasina ja nuori Linda Blair muuttaa muotoaan hellyttävästä hyytävään riivattuna Reganina. Tyttöä tosin avusti roolissaan niin ääni- kuin varsinaisetkin sijaisnäyttelijät.

Ohjaaja Friedkin piti myös kuvaustilanteessa huolta, että näyttelijät pääsevät tunnelmaan ja räiskytteli Sight & Soundin mukaan pelottelulaukauksia mukanaan kantamalla käsiaseellaan pakkasen puolelle jäädytetyissä lavasteissa.

Manaaja on siis pitänyt pintansa kirkkaasti maailman parhaana modernina kauhuelokuvana. Samaa hyvän ja pahan henkeä salpaavaa taistelua ei tänä digidoupattujen melskepakettien aikana enää tahdo saada aikaiseksi. Manaajan kerronnasta huokuu lisäksi myös jotain perimmäistä, alkuvoimaista tanssia hyvän ja pahan välillä. Ohjaaja Friedkin onkin sanonut, että Manaajasta saa irti kaiken minkä sitä katsomaan vie mukanaan.

Teksti: Jari Rantala
Kuva: Sandrew-Metronome