Maltalla ja Kyproksella eurot käyttöön

Eurot tulivat käyttöön kuusi vuotta sitten. Vanhoista EU-maista yhteisvaluutan ulkopuolella ovat Tanska, Britannia ja Ruotsi.

Euroa käyttävien maiden määrä lisääntyy jälleen ensi viikon alussa, kun Malta ja Kypros ottavat käyttöön yhteisvaluutan. Niiden mukaantulon jälkeen euroilla maksetaan viidessätoista Euroopan maassa.

Vuodenvaihteen jälkeen euroa käyttää jo noin 320 miljoonaa ihmistä. Euro korvaa Maltalla liiran ja Kyproksella punnan. Maat tulevat euroon mukaan uudenvuodenyönä, Kypros tasan puoliltaöin ja Malta tuntia sen jälkeen.

Molemmissa maissa euron suosio on mielipidekyselyjen mukaan lisääntynyt viime aikoina, vaikka yhteisvaluutan pelätäänkin nostavan hintoja. Esimerkiksi Kyproksella 70 prosenttia väestöstä uskoo valuutanvaihdon nostavan elinkustannuksia.

Viimeksi eurot otti käyttöön Slovenia viime vuodenvaihteessa. Eurosetelit ja -kolikot tulivat käyttöön kuusi vuotta sitten, jolloin ne otettiin käyttöön 12 maassa. Niin sanotuista vanhoista EU-maista euron ulkopuolella ovat Tanska, Britannia ja Ruotsi.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat