Malmö FF varmisti lauantaina Ruotsin jalkapalloliigan Allsvenskanin mestaruuden. Kultajuhlat käynnistyivät, kun Malmö kukisti kotonaan Elfsborgin 1-0 ja Halmstad jäi IFK Göteborgin kanssa 1-1-tasapeliin.
Mestaruuden ratkenneen osuman viimeisteli Jon Inge Höiland 54. peliminuutilla epäonnistuneen rangaistuspotkun jälkeen. Mestaruus oli Malmö FF:lle kaikkien aikojen 15:s, mutta ensimmäinen sitten vuoden 1988.
Malmö ja Halmstad lähtivät päätöskierrokselle tasapisteissä. Voitto olisi kuitenkin riittänyt Halmstadille mestaruuteen maalieron turvin. Halmstad siirtyi kamppailussaan johtoon Dusan Djuricin maalilla juuri ennen taukovihellystä, mutta Magnus Johansson toi göteborgilaisjoukkueen tasoihin 53. minuutilla rangaistuspilkulta.
Eroa Malmön (52 pist.) ja Halmstadin (50 p.) välille jäi lopulta kaksi pistettä. IFK Göteborg sijoittui sarjassa kolmanneksi ja Toni Kuivaston sekä Daniel Sjölundin edustama Djurgården neljänneksi. Niinpä myös Djurgården varmisti paikkansa pohjoismaiseen Royal-liigaan.
Jukka Ikäläisen valmentama Örgryte sijoittui runkosarjassa kolmanneksi viimeiseksi, ja joutuu täten karsimaan säilymisestään sarjassa. Örgryte kohtaa putoamiskarsinnassa Assyriskan, ja sarjapaikka ratkeaa kahden osaottelun yhteistuloksella.
Jo aiemmin oli varmistanut, että AIK ja Trelleborg putoavat ensi kaudeksi sarjatasoa alemmaksi Superettaniin.
(MTV3-STT)