Italia, 2000. Ohjaus ja käsikirjoitus: Giuseppe Tornatore. Kuvaus: Lajos Koltai. Leikkaus: Massimo Quaglia. Tuotanto: Harvey Weinstein, Carlo Bernasconi. Pääosissa: Monica Bellucci, Giuseppe Sulfaro. Kesto: 93 min.
Giuseppe Tornatoren hurmaavin elokuva on kiistatta Cinema Paradiso, haikeankaunis oodi elokuville ja katoaville vanhoille elokuvateattereille. Tornatore on ohjaajanuransa ohella ollut käynnistämässä projektia, joka keskittyy italialaisten klassikkoelokuvien restauroimiseen. Nostalgian nimeen vannovalta ohjaajalta tällaisen vedon ymmärtääkin hyvin.
Mal nassa Tornatore kuvaa 1940-luvun fasistista Italiaa. Pienessä sisilialaisessa kaupungissa Castelcut ssa 13-vuotias Renato Amoroso (Giuseppe Sulfaro) katselee silmät tapillaan säihkyvää Malèna-rouvaa (Monica Bellucci) , josta tulee pojan kaikkien fantasioiden kohde ja pakkomielle. Hän alkaa seurata ja tirkistellä naista väsymättömänä varjona; palkintona on toisinaan vilaus naisen rinnoista tai sääristä. Sodan kylvämän rumuuden keskellä Renaton fantasiat elävät niin kiihkeinä, että perhe hakee apua papilta ja manaajalta häätääkseen pojasta pois paholaisen. Kauneudella on kuitenkin kirouksensa: huoraksi leimattu Malèna joutuu raa'an lynkkauksen kohteeksi, mikä särkee Renaton viattomuuden ja hänen kimmeltävän haavekuvansa. Tapahtumien kautta poika kypsyy hormonien pyörittämästä lapsesta objektinsa auttajaksi, ja unelmien nainen muuttuu pakkomielteestä himmentymättömän kauniiksi muistoksi.
Tornatoren elokuva on sympaattinen sekoitus unenomaista nostalgiaa, lämmintä huumoria sekä kuvausta sodan vaikutuksista pikkukaupungin asukkaisiin. Malènan asut vaihtuvat aina tunnelmien mukaan, mutta Renato näkee hänet aina kuin kuin softatun linssin läpi. Tuo täydellinen nainen on kuin mainoksesta ulos kävellyt malli, joka liikkuu kaduilla katse maahan luotuna tai eteerisesti kaukaisuuteen tähyillen. Mal na puhuu elokuvassa hyvin vähän, ikään kuin puhe rikkoisi aistillisuuden illuusion.
Istvan Szabon hovikuvaaja Lajos Koltai ja lavastaja Francesco Frigeri ovat luoneet tyylikkään ajankuvan sodanaikaisesta Italiasta. Tekijöiden innoittajana on ollut 1940-luvulla kukoistanut italialainen neorealistinen elokuva. Tornatore on kuitenkin Ettore Scolan tavoin halunnut elokuvissaan käsitellä unelmia, toiveita ja rakkautta kovan todellisuuden varjossa sen sijaan että kuvaisi rankkaa todellisuutta runollisesti, kuten neorealisteilla oli tapana.
Morriconen tunnelmallisessa musiikissa on monia yhtymäkohtia Charlie Chaplinin ikivihreiden elokuvien sävelmiin. Malèna on ihastuttava unikuva lapsuudesta ja sen suloisenkatkerista muistoista, mutta Cinema Paradison kaltaiseksi intensiiviseksi nostalgiatripiksi Malenasta ei aivan ole. Kovin viehättävä elokuva se silti on.
Teksti: Minna Karila
Kuva: UIP