Mainos

Makedonia ei halua enempää pakolaisia

Makedonia päätti tänään käännyttää pois rajansa tuntumaan kerääntyneet kymmenettuhannet Kosovon albaanipakolaiset. Presidentti Kiro Gligorovin mukaan Makedonia ottaa enää vastaan vain sellaisia pakolaisia, jotka jatkavat matkaansa muihin Euroopan maihin.

Gligorov totesi maan turvallisuusneuvoston kokouksen jälkeen, että Makedonia on jo ottanut vastaan 50 000 pakolaista, minkä lisäksi samansuuruinen pakolaisjoukko odottaa rajalla. Tämän pakolaismäärän vastaanottaminen uhkaisi maan turvallisuutta, saisi aikaan taloudellisen katastrofin ja loisi poliittista epävakautta, kerrottiin presidentin antamassa lausunnossa.

Sisäministeri Pavle Trajanovin mukaan Makedonian albaanien perheet eivät enää kykene majoittamaan uusia Kosovon pakolaisia. Parhaillaan rakennettavilla pakolaisleireillä on hänen mukaansa tilaa vain 10 000 jo rekisteröidylle pakolaiselle. Trajanovin mukaan naapurimaiden eli Kreikan, Turkin ja Bulgarian sekä EU-maiden ylipäätään on nyt aika ottaa vastaan pakolaisia.

Makedonia ilmoitti aiemmin tänään määränneensä armeijan osittaisen liikekannallepanon Kosovon kriisin vuoksi. Liikekannallepanon tarkoituksena on vahvistaa turvatoimia Kosovon ja Makedonian rajalla.
-Makedonian turvallisuus voi olla vakavasti uhattuna. Me emme voi päästää maahan lisää pakolaisia, varapresidentti Radmila Kiprijanova sanoi.

Britannian mukaan kansainvälisen yhteisön pitäisi perustaa Kosovon pakolaisille turvapaikka Makedoniaan. Ulkoministeri Robin Cook kertoi aloittaneensa jo asiasta neuvottelut Makedonian hallituksen, Naton ja YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n kanssa. Cookin esityksen mukaan Makedoniaan luotavan "turvapaikan" perustamisesta, sen suojelemisesta ja aputarvikkeiden toimittamisesta vastaisivat Naton joukot. Ruokaa, huopia ja lääkkeitä toimitettaisiin Makedoniaan Naton ilmasiltaa pitkin.

Kosovo tyhjenee albaaneista

Nato kertoi tänään, että 290 000 albaania on paennut Kosovosta sen jälkeen kun sotilasliitto aloitti ilmaiskut Jugoslaviaa vastaan kymmenen päivää sitten. Kaikkiaan kodeistaan on Kosovon konfliktin aikana joutunut lähtemään 756 000 albaania. Jos Jugoslavian joukot jatkavat karkotuksia nykyistä vauhtia, kaikki albaanit on ajettu pois Kosovosta 10-12 päivän kuluttua, Naton edustaja Jamie Shea totesi.

Naton sotilasedustaja David Wilby puolestaan kertoi, että Jugoslavian joukot ovat jatkaneet hyökkäyksiä Kosovon vapautusarmeijaa UCK:ta vastaan. Kosovoon on hänen mukaansa siirtynyt pahamaineisia puolisotilaallisia yksiköitä nimeltä Valkoiset kotkat ja Tiikerit, jotka nyt ryöstävät ja terrorisoivat albaaniväestöä.

Wilbyn mukaan sääolosuhteet olivat viime yön ilmaiskuissa tähän mennessä kehnoimmat. Huonosta säästä huolimatta Naton onnistui iskeä serbikohteisiin Kosovossa, hän sanoi. Poliisin päämajaan Belgradin keskustassa kohdistunut risteilyohjusisku osoitti, että Nato kykenee iskemään "hermokeskukseen, josta kaikki tämä alkoi", Wilby sanoi.

Pakolaisten tilanne yhä epätoivoisempi

Kosovon ja Makedonian rajalle jääneiden kymmenientuhansien albaanipakolaisten epätoivo lisääntyi tänään illan pimetessä, kun sää kylmeni ja sade voimistui.
-Kahdeksan ihmistä kuoli eilen. Kymmeniä tulee kuolemaan ensi yönä, sanoi pakolaisia auttamassa ollut paikallinen albaani.

Yhä uusia ihmisiä kannettiin paareilla pieneen neljän teltan muodostamaan kenttäsairaalaan. Heidän kohtalostaan ei ollut kuitenkaan mahdollista saada tietoja, koska poliisi ja armeija olivat sulkeneet alueen. Heti ei ollut selvillä, oliko Makedonian hallitus jo toteuttanut aikeensa sulkea raja uusilta pakolaisilta. Aiemmin linja-autot hakivat joitakin pakolaisia Makedonian puolelle, mutta nyt autoja ei näkynyt.

Erään lääkärin mukaan pakolaisilla on erilaisia sairauksia ripulista aivokalvontulehdukseen.
-Jotkut ihmisistä romahtavat henkisesti ja fyysisesti. On vanhoja ihmisiä, raskaana olevia naisia, ennenaikaisia synnytyksiä, hän kuvasi.
Lääkärin mukaan kahden viime vuorokauden aikana on kuollut ainakin kymmenen ihmistä, yksi heistä alle yksivuotias vauva.

Pakolaisten auttamiseksi vaaditaan ilmasiltaa

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on vaatinut Natoa aloittamaan heti ilmasillan Albaniaan paenneille Kosovon albaaneille. Järjestö vaati Natoa myös sallimaan rajan lähellä olevan Kukesin lentokentän käytön avustuskuljetuksiin. Kukesin lähellä sijaitsevalla rajanylityspaikalla ei ole järjestön mukaan juuri lainkaan avustustarvikkeita ja vain vähän kansainvälisiä avustustyöntekijöitä.

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n edustajien mukaan Albanian pohjoisosaan tarvittaisiin kiireisesti lisää busseja ja kuorma-autoja kuljettamaan raja-alueelle ahtautuneita kymmeniätuhansia pakolaisia muualle Albaniaan. Albanian rajan ylittää päivittäin noin 40 000 pakolaista, mutta vain 15 000 kuljetetaan raja-alueelta pois, UNHCR sanoi. Raja-alueelle on pakolaisjärjestön edustajan Jacques Franquinin mukaan kehittymässä valtava pakolaisten "pullonkaula".

Franquinin mukaan avustusjärjestöillä on jäljellä vain puolentoista vuorokauden ajaksi ruokaa rajan lähellä oleville noin 90 000 pakolaiselle. Ongelmana kuljetuksissa ovat alueen erittäin heikossa kunnossa olevat tiet sekä ajoneuvojen puute. Albanian presidentti Rexhep Meidani vetosi tänään kansainväliseen yhteisöön avun saamiseksi pakolaisille. Kansainvälisten avustusjärjestöjen mukaan maassa on jo noin 170000 albaanipakolaista.

Ety-järjestön edustaja Daan Everst vaati lauantaina, että ruuan ja muiden hätäaputarvikkeiden helikopterikuljetukset on aloitettava Albanian pohjoisosaan kiireisesti.
-Meidän on estettävä (pakolaisten) joukkokuolema, hän sanoi.
(STT-Reuters)


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.