Maison Carré avattu yleisölle

Maison Louis Carré on ainoa Aallon suunnittelema yksityistalo Suomen ulkopuolella

Alvar Aallon Pariisin lähelle suunnittelema Maison Louis Carré on avattu yleisölle. Viralliset avajaiset järjestettiin talossa tänään.

Aalto suunnitteli talon taidegalleristi Carrélle ja tämän vaimolle 50-luvun loppupuolella. Kyseessä on ainoa Aallon suunnittelema yksityistalo Suomen ulkopuolella.

Carrén leski asui talossa kuolemaansa, 2000-luvun alkupuolelle saakka, minkä jälkeen Suomen kulttuurirahasto päätti silloisen pääministerin, Paavo Lipposen, johdolla ostaa talon. Itse kauppa tehtiin vuonna 2006 ja talon hallinnointi siirrettiin Ranskaan perustetulle Association Alvar Aalto en France -yhdistykselle.

Paavo Lipponen on nykyään yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja.

- Jos taloa ei olisi hankittu tällaiseen käyttöön, se olisi jäänyt piiloon yksityiskäyttöön. Nyt se on avoin koko maailmalle, Lipponen kertoi avajaisissa.

Louis Carré oli merkittävä galleristi, jonka taiteilijoihin kuului mm. ranskalainen Ferninand Léger. Talossa on myös vieraillut useita kuuluisuuksia, mm. Charles de Gaulle, Jean Monnet ja Urho Kekkonen. Kotimuseona Maison Carré kertoo paljon rakennuttajan henkilöstä ja elämäntyöstä.

Talon kunnostustyöt ovat vielä osittain kesken. Talon on kuitenkin määrä olla auki yleisölle viikonloppuisin ja tilauksesta.

- Talo on erinomainen myös pieniä seminaareja ja yrityspalavereja varten. Kyllä tällä on paljon käyttömahdollisuuksia, Lipponen totesi.

Taloon odotetaan houkuttelevan noin 3000 kävijää vuosittain.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat