Maisemanvaihto tehnyt hyvää ensimmäisen hattutemppunsa takoneelle Joonas Donskoille: "Oma ura jäi vähän junnaamaan"

Täksi kaudeksi jääkiekon NHL:n Colorado Avalancheen San Jose Sharksista siirtynyt Joonas Donskoi on aloittanut mallikkaasti uuden seuran riveissä. Donskoi summasi MTV Urheilulle yhteen ajatuksiaan alkukaudesta.

Viimeisimpänä onnistumisena tuli uran ensimmäinen hattutemppu seuratasolla, kun Donskoi iski kolme osumaa Nashville Predatorsin verkkoon perjantain vastaisena yönä. Colorado höykytti Nashvillea peräti lukemin 9-4. 

– Oli kyllä todella suuri voitto Nashvillea vastaan. Viisi peliä hävittiin putkeen ja joukkueella oli vähän vaikeaa. Tarvitsimme ehdottomasti tuon voiton. Pääsimme pitkästä aikaa kotiyleisön eteen, niin tuntui todella hyvältä. Totta kai tuntui myös hyvälle tehdä hattutemppu. Ei tule ihan joka päivä tehtyä. En ikinä tehnyt Kärpissäkään. Hyvälle maistui, Donskoi sanoo.

Donskoi pelasi neljä edellistä kautta San Josessa, jossa onnistui kolmella kaudella tekemään yli 30 tehopistettä. Hän kertoo kuitenkin olevansa tyytyväinen maisemanvaihdokseen.

– Todella tyytyväinen olen ollut. Oma ura jäi vähän junnaamaan San Josessa eikä pystynyt ottamaan sellaista roolia, jonka olisi halunnut ja tuntui, että maisemanvaihto tekisi henkilökohtaisesti hyvää. Olen nauttinut joka päivästä Denverissä. Kaupunki on todella nätti ja joukkue on hyvä. Siinä on paljon nuoria kavereita ja kaikki ovat ottaneet minut hyvin vastaan. Jääkiekko ollut taas todella mukavaa, Donskoi kertoo.

Tällä kaudella 16 ottelussa 8+2 tehopisteet iskenyt suomalaishyökkääjä on noussut suurempaan rooliin Coloradon ryhmässä ykkösketjun Mikko Rantasen ja Gabriel Landeskogin loukkaantumisien myötä. 

– Alkukausi on kokonaisuudessaan ollut hyvä. Ensimmäiset pelit varsinkin, kun otimme paljon voittoja ja pelasimme hyvää lätkää. Kaikki näytti hyvältä, mutta sitten tuli pari harmittavaa loukkaantumista. Se vaikutti tietenkin, kun otettiin kaksi ykköskentän jätkää pois. Sen jälkeen oli vähän hakemista, Donskoi summaa.

Colorado on 16 pelatun ottelun jälkeen läntisen konferenssin sijalla kuusi. Kausi jatkuu lauantain ja sunnuntain välisen yönä, kun Coloradolla on vastassa Columbus Blue Jackets.

Lue myös:

    Uusimmat