Maisa Torppa ja Jari-Matti Latvala paljastavat Seiskassa: Kesähäät vuonna 2018!

Televisiopersoona Maisa Torppa ja rallitähti Jari-Matti Latvala paljastavat Seiskassa, että häistä on jo keskusteltu. 

Useista televisiosarjoista tunnetuksi noussut Maisa Torppa ja rallitähti Jari-Matti Latvalan suhteesta alkoi liikkua huhuja jo keväällä 2016. 

Kaksikko kielsi suhteen kerta toisensa jälkeen. Huhut kuitenkin pitivät pintansa, sillä Torppa ilmestyi toistuvasti samoihin kaupunkeihin, joissa Latvala kisasi ja oli tuttu näky varikoilla. 

Lopulta Torppa virallisti suhteen julkaisemalla romanttisen yhteiskuvan Instagramissa viime elokuussa. 

Salamarakkaus eteni vauhdilla, sillä kaksikko muutti saman katon alle jo elokuun lopulla. 

Nyt kaksikko paljastaa tuoreessa Seiskassa suunnittelevansa häitä kesäksi 2018. 

– Kosintaa ei ole vielä tapahtunut, mutta Jari-Matti on sanonut kaikille, että menemme kesällä 2018 naimisiin, Torppa iloistee haastattelussa.

– Siitä olen puhunut. Haluan isot, pohjalaiset kesähäät, Latvala säestää. 

Myös lapset kuuluvat parin haaveisiin, mutta ei vielä lähitulevaisuudessa. 

Haluan ehdottomasti lapsia. Jos meille tulisi nyt lapsi, Maisa joutuisi olemaan sen kanssa pitkään yksin. Reisaan 200 päivää vuodessa, ja Maisalla on omat matkansa. Tämä tarkoittaisi, että Maisan pitäisi jättää työnsä, Latvala toteaa haastattelussa. 

Lähde: Seiska

Lue myös:

    Uusimmat