Mahtava veto! Lassi Etelätalo kiskaisi helposti keihään olympiafinaaliin

Lassi Etelätalo selvitti keihäänheiton olympiakarsinnan loistavasti. Hän heitti kauden parhaansa 84,50 ja sai lähteä valmistautumaan finaaliin heti yhden heiton jälkeen.

Keihään karsintaraja on 83,50. Etelätalo heitti sen yli metrillä ja jatkaa suomalaisten finaaliputkea komeasti.

Etelätalo oli aiemmin tällä kaudella heittänyt 82,84. Hänen ennätyksensä on vuodelta 2014 on 84,94, eli karsintaheitto oli lähelle uran parasta. Etelätalo oli kaksi vuotta sitten Dohan MM-kisoissa neljäs.

Toni Kuuselaa ei finaalissa nähdä. Hänen parhaansa kantoi karsinnassa 76,96, mikä ei riittänyt 12 parhaan joukkoon edes omassa ryhmässä. Finaaliin pääsee kahden karsintaryhmän 12 parasta.

Saksan keihäshirmu Johannes Vetter oli karsinnassa yllättävissä vaikeuksissa. Kaksi ensimmäistä yritystä kantoivat vain vähän yli 82 metrin kumpainenkin. Kolmannella suursuosikki lunasti kuitenkin finaalipaikkansa, tulos 85,64.

Oliver Helander heitti  toisessa karsintaryhmässä. Jalkavamman kanssa taistellut Helander ei kuitenkaan yltänyt finaaliin. Helanderin paras tulos oli 78,81.

Artikkelia päivistetty 5.53: Lisätty Helanderin karsintatulos.

Lue myös:

    Uusimmat