Suomi, 2009. Ohjaus, käsikirjoitus ja tuotanto: Arto Halonen. Kuvaus: Hannu-Pekka Vitikainen. Leikkaus: Joona Louhivuori. Kesto: 79 min. Levittäjä: Pirkanmaan elokuvakeskus.
Nuorena kuolleiden ihmisten tarinoissa on aina draamaa - ja sitä halutaan yleensä vielä nostattaa. Heidän ympärilleen punotaan mielellään salamyhkäisyydellä kuorrutettuja myyttejä. Marilyn Monroen, James Deanin ja Kurt Cobainin elämäntarinat ovat erinäisine salaliittoteorioineen alkaneet elää omaa todellisuudesta irtautunutta elämäänsä. Pekka Strengin elämää ei katkaissut yllättävä onnettomuus eikä itsetuhoinen elämä. Hän menehtyi syöpään vuonna 1975, vain 26-vuotiaana. Sitä ennen hän ehti julkaista kaksi levyä, Magneettimiehen kuoleman (1970) ja Kesämaan (1972). Hän oli julkisuutta karttava hiukan kummallinen runopoika, joka kuljeskeli satujen, mystiikan ja uskontojen maailmoissa ja koetti niiden kautta ymmärtää traagista kohtaloaan ja löytää lohtua.
Dokumenttielokuvansa alussa ohjaaja Arto Halonen kertoo motiiveistaan tehdä elokuva idolistaan Pekka Strengistä, jota hän ei koskaan ennättänyt tavata. Oman puheenvuoronsa jälkeen Halonen päästää ääneen Strengin omaiset, ystävät, aikalaiset ja eri sukupolvien ihmiset, joiden elämää hänen musiikkinsa on heilauttanut. Omaiset muistelevat muusikkoa lämmöllä mutta eivät onneksi nyyhkyvaihteella. Silmiä kostuttavia hetkiäkin kyllä koetaan. Mieleen painuvin ja kiihkein puheenvuoro kuullaan teatteriohjaaja ja kirjailija Juha Hurmeelta. Love Recordsin Atte Blom taas kertoo, kuinka Streng sai säälikortilla levytyssopimuksen: hän toivoi saavansa tehdä levyn ennen kuolemaansa.
Magneettimiehessä katsellaan vanhoja valokuvia, kirjeitä ja päiväkirjoja. Pehmeä-ääninen Olavi Uusivirta lukee otteita päiväkirjoista, jotka musiikkikappaleiden kanssa rakentavat Strengin henkilökuvaa ja luovat elokuvaan hartaan tunnelman. Halonen on valinnut tekstien ja haastattelujen kuvitukseksi kesäisiä niittyjä, omenatarhoja, vehreitä metsiä ja sumuisia satamia. Valkokankaalla liitelevät digitaalisesti Strengin lauluista tutut perhoset. Jotkut kuvakompositiot taivaallisen kirkkaine valoineen ovat minun makuuni turhan taiteellisia. Muistokonserttipätkissä kuullaan nykymuusikoiden persoonallisia Streng-tulkintoja.
Yli 30 vuotta sitten kuolleen Pekka Strengin kolmas, kotinauhoitteista rakennettu albumi, julkaistiin hiljattain hänen poikansa Joonia Strengin pähkäiltyä ensin pitkään, onko levyn julkaisussa mitään mieltä. Vaikka Strengin maailmankuva ja elämänfilosofia eivät dokumentin myötä täysin kirkastuneetkaan, elokuva vakuuttaa lauluntekijän jättämän henkisen perinnön voimasta. Minun on jostain syystä kuitenkin helpompi innostua Strengin aikalaisten, 70-luvun laululiikkeen hurmoksellisesta paatoksesta kuin tämän pohdiskelevan runopojan herkistä melodioista ja mystiikkaan kallistuvista ajatuksista.
Teksti: Minna Karila