Maatalouden kausityöntekijöillä yhdeksän koronatartuntaa Päijät-Hämeessä tällä viikolla

Maatalouden kausityöntekijöillä on todettu kuluvan viikon aikana yhteensä yhdeksän koronavirustartuntaa Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella.

Yhtymän mukaan tartunnat ovat hallinnassa, eikä asiasta ole aihetta huoleen. Yhtymä kertoo tiedotteessa, että kausityöntekijät elävät keskenään hyvin suljetussa yhteisössä, eivätkä he ole olleet kontaktissa alueen muuhun väestöön.

Hyvinvointiyhtymän hallintojohtaja Veli Penttilä kertoo STT:lle, että kyse on yhden työnantajan palveluksessa olleista ulkomaalaisista kausityöntekijöistä. Ensimmäiset tartunnat havaittiin hänen mukaansa loppuviikon aikana, minkä jälkeen laajempi joukko testattiin tartuntojen varalta.

Penttilän mukaan hyvinvointiyhtymä selvittää tartuntaketjuja.

– Tiedotamme asiasta lisää maanantaina, Penttilä sanoo.

Hyvinvointiyhtymään kuuluvat Päijät-Hämeen maakunnan yhdeksän kunnan ohella Iitti, Myrskylä ja Pukkila.

Lue myös:

    Uusimmat