Psykoterapeutti Maaret Kallio on ottanut koiranpennun.
Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta julkisuuteen noussut seksuaaliterapeutti ja kirjailija Maaret Kallio jakaa Instagram-tilillään aktiivisesti kuvia uudesta perheenjäsenestään, cockerspanielin pennusta. Arki pienen koiranpennun kanssa vaikuttaa lähteneen mukavasti käyntiin.
Artikkelin yllä videolla Maaret Kallio kertoo suomalaisten yleisistä murheista.
– Ei kai tällaiselle murulle voi muuta sanoa, kuin että: "Tervetuloa perheeseen", Kallio kirjoittaa.
Terapeutti myöntää, että töiden tekeminen on tuntunut koiranpennun saavuttua ajoittain hankalalta, sillä pentu on vienyt omistajansa sydämen mennessään.
– Tuotteliaat etätyöpäiväni ovat tuhoon tuomitut! Yritä siinä nyt tällaisen katseen alla luoda tekstiä! terapeutti kirjoittaa toisen kuvan yhteydessä.
Maaret Kallio koira 1
Maaret Kallio koira 2
Maaret Kallio koira 3
Maaret Kallio koira 4
Maaret Kallio koira 5
Lähde: Instagram